maanantai 15. joulukuuta 2008

Helsingin hevihelvetistä Kouvolaan virsiä veisaamaan

Isäntä Meidän keikkailee joko helvetin pohjoisessa tai helvetin etelässä. Levin ja Kemin jälkeen olikin luonnollista kääntää keikkabussin (edelleen viiden mentävä henkilöauto) nokka kohti lumetonta ja aina täysin auki revittyä sekä katutöiltään vaiheessa olevaa Helsinkiä.
Leipätyöelämän realiteettien vuoksi perjantaina (12.12.08) aamuyhdeksän jälkeen autoon ahtautui vain neljä miestä: rumpali Jukkis jäi päiväksi Kokkolaan myymään atk-sälää ja junaili vasta illaksi Helsinkiin. Tai sitten miehen ego on kasvanut niin isoksi, että pitää matkustaa yksin.

Matkan puolivälissä, aina yhtä iloiselta kuulostavassa Pirkkalassa, pysähdyimme miettimään tulevaisuutta: onko henkilöautoilu todella sitä, mitä haluamme tehdä? Toisin sanoen teimme pirkkalalaisen automyyjän kanssa tärskyt paikalliselle ABC-huoltamolle (eihän niitä muita huoltamoita Suomessa enää olekaan) ja koeajoimme Mersun Sprinterin. Konepeltiä emme rokkareina edes avanneet, mutta kyyti oli hyvää. Aika näyttää, saako potentiaalinen keikkabussi uuden kodin Kokkolasta…

Olimme lähteneet kohti Helsinkiä kevein mielin, ilman peräkärryä ja omaa backlinea, mutta matkan puolivälissä kirpaisi kuullessamme, että illan kolmas bändi, tamperelainen Manzana, olikin joutunut perumaan keikkansa rumpalinsa selkävaivojen vuoksi. Eli toisin sanoen kitarahirmumme Timo ”Stereo-Timppa” Kauppinen oli kusessa ilman avaruusajan kamoihinsa yhdistettävää stereokaappia.
Muista kamoista ei ollut huolta, olivathan ne helsinkiläis-tamperelais-itävaltalaisen Taceren vastuulla. Timon stressi ei helpottanut Rocktowniin saavuttuammekaan, sillä aikataulu oli hurja, polttelivathan taskuissamme liput illan Whitesnaken Jäähallin konserttiin.

Stereo-Timpan kitarakaappiongelmat Taceren Karrin myötätuntoisella komppauksella selvitettyämme suuntasimme ilman soundcheckin tynkääkään Hesburgerin säälittävien eväiden (allekirjoittaneen kreikkalaisessa salaatissa oli yhtä paljon yritystä kuin Helsingin talvessa) kautta Whitesnakea väijymään. Jäähallille saavuttuamme emme kuitenkaan rynnänneet kaljatiskeille vaan aloimme jakaa keikkamme flyereitä sisään jonottavalle, kovin keski-ikäiselle hevirock-kansalle. Ylsimme huimaan suoritukseen ja pääsimme paristasadasta keikkamainoksesta eroon ennen Whitesnaken aloitusta (kello 21).
Coverdalen ja poppoon keikka oli tietenkin oma juttunsa. Jos kiinnostaa enemmän, niin allekirjoittaneen kattava keikka-arvio löytyy sunnuntain (14.12.08) Keskipohjanmaasta.

Whitesnake lopetteli noin 22.45, joten omaan vetoomme valmistautumisen kanssa tuli kiire. Puoleltaöin marssimme kuitenkin lavalle, ihan aikataulun mukaan, ja väkeäkin oli ilahduttavasti paikalla. Illan teeman mukaisesti heitimme lainatsipaleena Whitesnaken Bad Boysin (Villimies).
Isäntä Meidän oli elämänsä iskussa itseäni lukuun ottamatta. Fiiliksellä meni setin puoliväliin asti, kunnes laulaminen meni suorittamisen puolelle. Imperiumin Ossi ”purjehdin joka päivä Suomenlahdella” Jääskeläisen keikan jälkeinen kommentti kertoikin kaiken oleellisen: ”olen kuullut Nikulalta parempiakin suorituksia”. Setti vedettiin kaikesta huolimatta suunnitellusti loppuun asti.

Taceren astuessa uuden laulajansa kanssa ensi kertaa lavalle jatkui allekirjoittaneen tiukka perjantai (tosin jo lauantaiksi kääntyneenä). Tukka nutturalle ja lipunmyyntitiskille, mars! Samalla nousi kunnioitus baarialan ihmisiä kohtaan: ei ole todellakaan herkkua keskustella isojen (ja humalaisten) suomalaisten miesten kanssa siitä, miksi lippu pitää ostaa baariin päästäkseen. Tappelun poikanenkin pääsi syntymään. Olin jo pahasti jäämässä alivoimalle, kunnes ammattitaitoisen portsarin ja basisti Pasi "Apollo" Kauppisen avustuksella kahakka päätyi hyväntahtoiseen halailuun. Henkiset haavat saivat sitä kuuluisaa balsamia, kun kaksi Isäntä Meidän –fania kävi lunastamassa omat Sydän ei Valehtele -t-paitansa. Dantesissa tavataan!

Loppuyön lipputiskillä päivystänyt Timo Kauppinen otti myyjän roolinsa vieläkin tiukemmin: kuulemma jopa baarihenkilökunnalla oli vaikeuksia päästä työpaikalleen.
Ihmettelijöille kerrottakoon, että tiukkuutemme johtui siitä, että illan tienestimme oli lippujen varassa.


Myös kävelymatka Rocktownilta Omenahotelli-koodihelvettiin oli avartava. Ainakaan itse en ollut koskaan nähnyt parin kilometrin jonoa kännisiä ihmisiä. Kotiin horjuen poistunut ihmisvirta ulottui Töölön takamailta jonnekin Vanhan Ylioppilastalon kulmille…

Lauantaipäivä oli pakko viettää levottomassa Helsingissä, sillä pääsimme roudaamaan kamojamme vasta viideltä iltapäivällä. Levykauppa Keltaiseen Jäänsärkijään upposikin ajantapon merkeissä 6,90 euroa, kun matkaan tarttui Yesin Tormato.
Ensi kertaa kuunneltava Yes ei muuten missään tapauksessa ole automusiikkia. Varsinkin kitaristi Steve Howen bendit kuulostavat keskiäänivoittoisista kaiuttimista kuultuina marsilaisen apukoululaisen soittamilta. Rumpalimme Jukkis julistikin Steve Howen ikuiseen pannaan auton cd-soitimessa.
Kaikesta huolimatta plätty osoittautui kotistereoissa jälleen kerran helvetin moiseksi mestariteokseksi. Yes!

Lauantain vetomme oli Kouvolan Doningtonissa, ja jostain syystä keikkamyyjämme Jukka Hoffrén oli keksinyt buukata majoituksemme Kouvolan naapurista, Valkealasta, tarkemmin sanottuna Puhjonrannan leirikeskuksesta. Seurakunnan omistama leirikeskus sijaitsee kaukana asutuksesta, valottoman soratietaipaleen päässä, sumuisen järven rannalla.

Saapumisemme Puhjonrantaan oli ikimuistoinen: kun viisi miestä bootseissaan ja kettingeissään astuu saliin, jossa parisataa ihmistä veisaa puvut päällä virttä akustisen kitaran säestyksellä, ei kenellekään jää epäselväksi, ketkä olivatkaan niitä hevimuusikoita. Yllätyksestä huolimatta Puhjonrannan majoitus osoittautui loistavaksi, kommuunissamme oli viisi huonetta, joista jokaisesta löytyi kaksi rippikoululaisille suunniteltua kerrossänkyä. Nam.

Tähän väliin on pakko pistää viikonlopun ehdoton helmi, nimittäin sessiokosketisti Samuel ”Pink Boy” Sjöstrandin vuosia treenattu Arnold Schwarzenegger –imitaatio. Tuhannen lempinimen Samppaa ei turhaan tunneta myös nimellä Arnold Sjöstranegger.

video

Itse illan Doningtonin keikka sujui rasvatulla rutiinilla: vaikka edellisillan Finnish Metal Weekend -esiintyjät, paikallinen Malpractice sekä Adamantra ja Pressure Points, olivatkin tyydyttäneet Kouvolan hevinälän, pystyi Isäntä Meidän piiskaamaan pöytään yhdentoista biisin tiukan setin. Laulullisestikin homma oli taas hienosti hanskassa, kiitos Helsinkiä pidemmän, mutta huomattavasti järkevämmin mietityn settilistan.

Ilotulitus huipentui Raunioiden Kuninkaan ja Yön Vangin väliin, jolloin yleisön oli aika sulkea silmänsä ja kuvitella, että koskettimien takana seisoo itse herra Schwarzenegger. Sampan pettämätön Arska-imitaatio pisti illan viimeiseen biisiin ylimääräistä latausta. (J.N.)



Soittolista akselilla Kokkola-Helsinki-Kouvola-Kokkola

Rush: 2112, Hold Your Fire

Whitesnake: Good to be Bad

David Coverdale: Northwinds

Led Zeppelin: III

Yes: Tormato

Dream Theater: Live at the Marquee

Silent Voices: Infernal

Ben Granfelt Band: The Sum of Memories

Ei kommentteja: