Matkamittariin kertyneet 1 200 kilometriä sen kertovat: Lappi on taas käyty valloittamassa.Etelän ihmistä ei ole ohjelmoitu Lapin etäisyyksien ymmärtämiseen. Viisi miestä ahtaassa henkilöautossa tajusi sen jossain Rovaniemen ja Kittilän välillä perjantaina 28. marraskuutta noin kello 16. Oli kuin kesän toisinto, että kilauttelimme jälleen tien päältä Levin Hullun Poron kerrassaan mahtavalle livemiksaajalle, Jarmolle, että kokkolalaiset eivät muuten ihan kuudeksi ehdi Areenan takaovelle.
Aamuyhdeksältä alkanut henkilöauto-maraton Kokkolasta Leville eteni aikataulussaan Rovaniemelle asti. Kunnes sitten eksyimme Ounasjoen väärälle puolelle.
Maailman paras sessi
okosketisti, Samppa (tunnetaan myös nimillä Suklaapoju ja Sorateiden Samurai), oli kyllä ohjelmoinut GPS-laitteeseensa, että ”ei sorateitä, kiitos”. Kieltolistalle olisi saanut samalla laittaa myös oikoreitit, joilla ei ole mitään tekemistä turvallisen turistiautoilun kanssa. Tajusimme jossain Rovaniemen ja Kittilän loputtomalla välillä, että parin sadan kilometrin oikoreittiä ilman huoltamoita on aika paha pistelle ¼-tankillisella bensaa. Dion Sacred Heartin jyrätessä cd-soittimessa teimme rajun ratkaisun ja lähdimme takaisin kohti Rovaniemeä tankkaamaan autoa ja vaihtamaan Ounasjoen puolta. Jatkossa länsipuolelta, kiitos…Pistimme kaikesta huolimatta kesäistä Levin reissua paremmaksi. Pohjalaisen säntillisyyden piikkiin meni tällä kertaa vain puolen tunnin myöhästyminen. Kiitoksia kuitenkin kärsivällisyydestä, Jarmo!
Wanha Hullu Poro –ravintolasta oli aika iso loikka Hullu Poro Areenalle. Ensin mainitussa saa varoa, ettei pää osu esiintyessä kattoon, jälkimmäisessä on pidettävä varansa, ettei tipu lavalta kesken keikan. Kaustisen Konstan lava ei ollutkaan Suomen korkein.
Sessiokosketisti Samppa on Isäntä Meidän –leirin lempinimiautomaatti. Napakymppiin kolahti jälleen soundcheckin jälkeen, kun Ravintola Ämmilän kalaisan ruoan päätteeksi pöytään kannettiin jäätelöannokset. Sampan miniauringonvarjon väri oli tällä kertaa avain onneen: miestä kutsutaan nykyään nimellä Pink Boy. Oikeasti. Pink Boy, mutustelkaa sitä!
Jäätelöstä vielä sen verran, että illan esiintyjän tunnistaneella naapuripöydän pikkujouluseurueella oli painavaa sanottavaa ruokailunsa lopettaneelle hevibändille: ”Musiikkinne on hyvää, mutta miettikää vielä kerran imagoanne. Sopivatko värikäs jäätelöannos ja hevibändi samaan kuvaan?” Ajattelemisen aihetta itse kullekin.
Lapin mittasuhteet värittivät myös itse illan keikkaa. Valtavaan lavaan totutteleminen venytti pubien nurkkien mukaan säädettyjä lava-maneereja. Nyt sai Kauppisen kaksikkokin päästää itsensä irti ja fiilistellä viidentoista biisin edestä Lee-Lifeson-tyyliin.
Keikka sujui mukavasti, ja myös Whitesnake-laina, Tuomion Päivä (Judgement Day), toi oman toimivuutensa setin keskivaiheille. Sydän ei valehtele -sinkkuja lennäteltiin suuren maailman malliin yleisön joukkoon. Osumatarkkuus oli kohdillaan, sillä suurin osa kiekoista löysi osoitteensa juhlakansan edustajien naamatauluista.
Takaisin hotellille marssiessamme kohtasimme vanhan tuttumme: Enskan Eväs ja kolmipyöräinen grilli. Kuin suoraan Ankkalinnasta.
Kesällä näytti tältä:
Kerrospukeutumisen merkitys valkeni lauantaiaamun valjettua, kun Areenan ovet avaamaan saapunut talonmies ilmoitti päivän lukemaksi -22. Soittokamoja kantaessa paljastunut kitaristi Kauppisen paljas selkä sopi talviseen maisemaan ainoastaan väriltään.
Veljesparin nuorempi puolisko, basisti Kauppinen, pisti asteen paremmaksi. Kuten kaikki tietävät, on eskimoilla monta sanaa lumelle. Lapissa on taas monta sanaa kuvaamaan väärin pukeutunutta miestä. Yhdellä hanskalla Lappiin lähtevää basistia kutsutaan nasevasti nimellä ”pelle”. Ainakin tästä lähtien.
Lauantai-iltainen Kemin Hullun Pohjolan keikka oli kuin Levin vastakohta. Ainakin tekniikaltaan. Levillä meininki oli kuin Amerikassa, Kemissä keikka vedettiin bändin oman pa-kaluston läpi ilman ulkopuolista miksaajaa. Jos ei odota liikoja, niin voi myös yllättyä. Ja niin tapahtui. Ääniguru Pasi Kauppinen sai Hullun Pohjolan salin raikumaan balanssissa ja unelman lailla. Volumet pidettiin kurissa, mutta luonnollista potkua löytyi silti.
Sama läheisyyden ja luonnollisuuden tuntu siivitti myös illan keikkaa. Moni haistatti pitkät yläkerran diskoiluapajille ja asettui eturiviin ihmettelemään, kuinka hevirokki koskettaa. Mustat ennakkomaalailut äpärävedosta vaihtuivat keikkaan, joka kasvoi loppumetreillään ikimuistettaviin mittoihin.
Kemin yö hymyili aamun tunneille saakka. Varsinkin kolkon sähkölaatikon kohdalla, jossa yksinäinen hanska odotti ottajaansa. Eikä vaatinut edes suurta akrobatiaa, että vasemman käden hanska taipui paljaana Lapin kylmyydet kohdanneen basistin oikein käden vaatimuksiin. (J.N.)
Autosoittolista akselilla Kokkola-Levi-Kemi-Kokkola:
- Dio: Sacred Heart
- Deep Purple: Fireball, Live at the Olympia 96
- Ark: Burn the Sun
- Eternity X: The Edge
- Free: Free
- Seventh Key: The Raging Fire
- Shadow Gallery: Legacy
- Frameshift: Unweaving the Rainbow
- Tenacious D: The Pick of Destiny
- Winterborn: Farewell to Saints- Jackripper: Broken
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti