Elämän hedelmiä tässä on tosiaan viime viikot työstetty. Onneksi vaimo ymmärtää. Tällä kesälomalla ei nimittäin ole lomailtu.
Sattui niin, että studiohommat lykkääntyivät niiden liiankin perinteisten levy-yhtiökuvioiden takia kolmella kuukaudella suunniteltua myöhemmäksi. Kohdallani se tarkoitti sitä, että levytys ja Kokkolan oopperakesän jättimäisen Carmen-produktion loppupuristus sattuivat samalle kuukaudelle.
Totisena taustakuorossa. Kuva: Markku Jokela
Kun Carmenin neljäs ja viimeinen esitys kajahti ilmoille tiistai-iltana, en rynnännyt kuohuviiniä poksautellen Kokkolan yöhön. Ei. Tämä poika paineli kotiin odottamaan seuraavaa päivää ja alkavia laulun äänityksiä. Vire laulamiseen oli hyvä, mutta pari välipäivää olisi tehnyt henkisesti terää: kunnon nollauksen puutteessa Carmenin kuviot jäivät pyörimään sellaisella repeatilla päähän, että yöhöni mahtui yksi ainoa uni. Sekin oli sävyltään ankea. Unessani rumpalimme Hurtsi, kukapas muu, valitteli, että olemme tekemässä liian siloiteltua levyä. Masentunut Hurtsi olisi halunnut enemmän räkää ja punkkia levylle...
Mitä mies oikeasti sanoo? Se selviää, kun hän taas Lapista studioon junailee?
Mainittakoon vielä se, että tämä kesä on ollut myös valkosipulin kesä. Räkää ja kurkkutauteja on ollut sekä kotona että oopperassa, joten tiukkojen studioaikataulujen vuoksi olen lataillut sellaiset määrät luonnon parasta lääkettä sisuksiini, että tuoksahtava osanottoni teille kaikille.
Oopperan aika on ohi. Carmen purkissa, hevisessiot edessä.
Ennen laulujani Timo oli kitaroinut melkein kaikki soolonsa narulle. Perfektionisti mies. Aika rautaista tavaraa taas tarjoillaan. Sen kunniaksi kuva Timosta. Timo, vedäs vähän!
Timo, omit!
Lauluilla lähdettiin liikenteeseen keskiviikkona iltapäivällä. Mysteerimies oli junaillut Tampereelta tuottajan pallille. Onneksi.
Mysteerimies on saanut piiskattua laulun artikulaatiota ja sanojen rytmitystä ihan uudelle tasolle. Jostain syystä ennen oli tullut vain lauleltua. Artikulaation henkisenä esikuvana ei ollut kukaan muu kuin laulajien laulaja Laila Kinnunen, jonka JO-KAI-SES-STA SA-NAS-TA SAA SEL-VÄÄ ilman sävyäkään töks-töks-tunnelmasta. Ja kun särövallin takaa huudetaan, nousee artikulaation arvo entisestään.
Yllätyksenä itsellenikin aloitin laulusessiot Pasin eli Apollon eli Lollopollon pääosin kynäilemällä mystisellä rallilla, jossa Megadeth kohtaa Rushin. Biisien nimiähän emme vielä paljasta.
Laulukoppi vaihtui laulusaliin.
Parin biisin rennolla päivätahdilla mentiin kolme päivää. Lauantaina annettiin äänelle lepotauko, kun stemmakuorolaiset eli tämän vuoden Tangomarkkinoilla loistanut Sami "Heiska" Heinonen ja Winterbornin Teemu "David" Koskela kurvasivat mikrofonikoppiin. Jätkien soundit pelaavat hienosti yhteen. Puolet stemmakuoroista jo hienosti purkissa.
Maltti on kuitenkin valttia, joten kuoroja ei tuutattu läheskään joka stemmakohtaan. Saan herkutella niillä itse.
Kokkolan koljatit Koskela ja Heiska.
Lauantai kului myös suureksi osaksi puhelimen ja sähköpostin äärellä, kun paiskin töitä porukan kasaamiseksi. Mikä porukka on kyseessä? Siitä lisää ensi viikolla. Hienoa maustetta luvassa. Isäntä Meidän entistäkin mystisempänä...
Vaikka biisit ovat tiukentuneet, on tällä levyllä tosiaankin otettu aika iso askel sinne jonnekin.
Maanantaina taas lauletaan. Kynäilemisiin.
- Jouni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti