Siinä se on - kolme vuotta ja hirveä loppukiri!

Voisi luulla, että kun levyä hiotaan kolme vuotta, ei viimeisen deadlinen kanssa tule kiire.

Kaikkea muuta…

Isäntä Meidän –debyytin viimeiset äänitykset tehtiin masterointia edeltävänä iltana. Samassa rytäkässä viimeisteltiin vielä kolmen biisin miksaukset. Kiirettä piti!

Mutta mennäänpäs ajassa taaksepäin, tammikuun lopulle, jolloin levyn kolmen tuoreimman biisin pohjaraidat ja laulut luikautettiin talteen.

Edelin promoottori Tempo Suvannolta tuli samaan aikaan toive, että IM-debyytin matsku kansineen olisi levy-yhtiöllä helmikuun 15. päivään mennessä. Onneksi Chartmakers-masterointipajan Svante Forsbäckiltä löytyi venymiskykyä: masterointi saatiin buukattua päivämäärälle 13. helmikuuta. Meille jäi siis reilu viikko aikaa koskettimiin, sooloihin, taustalauluihin ja miksaukseen. Siinä sivussa piti miettiä levyn biisijärjestystä ja levykokonaisuutta.

Lisätyötä teetti kinkkinen käännösbiisivalintamme. Huomasin alkuperäisversiota kuunnellessani, että olin laulanut jokaisessa säkeistössä pari kohtaa alkuperäistä suoremmin. Parin nuotin takia oli siis palattava nöyränä laulukoppiin. Kymmenen sanan korjaus hoitui onneksi reilussa vartissa.

Perjantaista masterointia edeltävänä sunnuntaina päästiin komeasti taustalaulujen kimppuun. Kokkolan Kirka eli Sami ”Heiska” Heinonen kesytti tuttuun tapaansa kolmen biisin sarkansa parissa tunnissa. Stemmojen lisäksi Heiska naulasi muutamaan kohtaan makeat kuorot.

Heiskan rapeasta raspista on tullut osa IM-soundia!

Heiska IM-kuva-arkistoista repäistynä...

Jukka Hännisen oli määrä päästä koskettelemaan Studio57:n hammondeja maanantaina. Kuumetauti kesytti kuitenkin rockin ikiliikkujan, minkä vuoksi hammondin helvetillisen lämmintä jyrinää päästiin kuulemaan vasta keskiviikkona.

Jukka tarjoili tapansa mukaisesti sellaista helmitavaraa, että äänipöydän takana pystyi vain hymyilemään. Ja kun kitaristi Timo Kauppinen juoksutti perkektionistiseen tyyliinsä loput soolonsa purkkiin, pääsi basisti ja ääniguru Pasi Kauppinen viimein miksauksen kimppuun.

Jukka Hänninen IM-kuva-arkistojen kätköistä...

Kiireisen loppuviikon pitkät päivät huipentuivat torstai-iltaan, kun yhteen biisiin päätettiin lisätä vielä eteerisen kaukainen kuoro intron mausteeksi.

Kolmen uusimman biisin miksaus saatiin kunniakkaaseen päätökseensä hieman puolenyön jälkeen. Ja kun henkilöautomme oli starttaava kohti Helsinkiä ja levyn masterointia jo seuraavana aamuna kello viisi, oli yöunet kuitattava parin tunnin makoilulla…

Kohti masterointia. Kokkola 13. helmikuuta 2009, kello 05:00.

Perjantaisen Kokkola-Helsinki-etappimme ensimmäinen pysäys pidettiin perinteiseen tapaan Jalasjärven ABC:llä. Parin euron aamupuuro pisti potkua päivään!

Helsingin Töölöön ehdimme juuri sovitusti eli kello kahdeksitoista. Oli aika päästää Svante Forsbäck hommiin.

Istuimme selailemaan Rumba-lehtiä sellaisella asenteella, että biisijärjestykseen ei enää tarvitsisi puuttua. Olimmehan painineet sen parissa lähes koko automatkan. Olimme väärässä: kolmen vuoden levytys huipentui masteroinnin loppumetrien kuumeiseen aivoriiheen, kun levyn varmana pidetty lopetusraita päätettiinkin hyllyttää koko levyltä. Syynä oli yksinkertaisesti se, että mahtavan puoliballadin nykyinen toteutus ei tyydyttänyt. Kokonaan kappaletta ei kuitenkaan hyllytetty: rautainen raita pistetään talteen seuraavalle levylle.

Yhden kappaleen tsippaaminen antoi toiselle mahdollisuuden, sillä olimme päättäneet, että levystä tehdään kahdentoista biisin tasapainoinen kokonaisuus. Niinpä albumille nostettiin jokerikorttina helvetin hyvin ja värikkäästi rullaavaa vauhtipala, joka toi mukanaan pirteää rullaavuutta.

Hillitöntä vääntöä loppumetreillä...

Chartmakersin välipala-antia ja koira Espanjasta...

Pitkän masterointipäivän loppukiteytymää oli aika analysoida illalla majapaikassamme, Itä-Helsingin Puotilassa. Paketti rokkasi läppärinkin kaiuttimista sellaisella forcella, että korkkasimme pari parit oluet kolmen vuoden työn kunniaksi!

Painelimme hyvillä mielin nukkumaan ennen lauantaiaamun kotimatkaa. Valitettavasti kitaristi Timo Kauppinen valitsi patjakseen legendaarisen, puhallettavan ja perkeleen äänekkään ilmapatjan. Kun ilmapatjalla liikahtaa, kuulostaa se siltä kuin lumiauralla ajettaisiin huoneeseen…

Yön ylimääräisistä äänistä huolimatta jätimme hälyisen Helsingin tomut jaloistamme jo aamukahdeksalta. Matkalla pysähdyimme Tampereella syömässä ja siinä sivussa levykaupassa.

Aikamoinen läjä ääntä tarttui taas aikamiesten matkaan… (J.N.)