Isot miehet tanssivat - Tuomion Päivä tulee

Alla olevaa videopätkää olisi helppo luulla lavastetuksi. Skeptinen rokkipoliisi tietysti luulee, että tässä taas yksi bändi yrittää revitellä itselleen todellisuutta rennompaa mainetta.
Kaikkea muuta.
Alla oleva satunnaisen juhlavieraan paniikinomaisessa hurmiossa kuvaama kännykkätallenne on elävä todiste siitä, mitä IM-booli (kirkasta, valkoviiniä ja rehti ripaus sitruunalimsaa) voi saada aikaan.



Whitesnakehan se siinä soi. Mikäs muukaan...
Whitesnakesta vielä sen verran, että yhtyeen yksi helmistä, jykevän kaunis Judgement Day, on ollut viime viikkoina kovassa kierrätyksessä treenikämpällä. Ulkokuortansa kinkkisemmäksi kesytettäväksi osoittautunut siivu on puskettu uusimpana tulokkaana IM-livesettiin. Kappaleen suomenkielisenä nimenä on tylyn iskevä Tuomion Päivä.
Tarkkakorvaisimmat heristävät nyt sormeaan ja muistuttavat, että kyseessä ei ole ensimmäinen lainakappale, joka on päätynyt IM-livesettiin. Aivan oikein. Keikoilla on veivattu ja veivataan edelleen muun muassa Dioa, Ynkkää, Dokkenia, Testamentia, Tony Martinin aikaista Black Sabbathia ja Whitesnakea. Suomeksi raikuvat kaikki! Parille lainasiivulle on herunut käännöslupakin, joten tulevaisuudessa käännösmatskua saatetaan kuulla levyllä asti.

Tarkkailkaa muuten postianne. Keskipohjanmaa-lehden Pore-viikkoliitteeseen on tulossa mojova paketti Isäntä Meidän –tarinointia. Koko bändi vastaili niin antaumuksella toimittaja Kaisa Suomalan kysymyksiin, että tunnin istunto oli lähes terapeuttinen.

Ja kohta kaartaa IM-keikkabussi (henkilöauto peräkärryineen) taas kohti Leviä ja Kemiä. Kuvallista reportaasia luvassa tuonnempana.
Toki meiningin saa tulla keikoillekin tarkastamaan!

Loppuun pari otosta IM-boolin aikaansaannoksista... (meiningissä mukana myös Winterborn-vasara Lauri Bexar)

(J.N.)

Suklaapoju ja pari muuta tarinaa Porista

Hiekkarantakaupunki Porin Monttu-baari osui ajankohtaisena keikkakalenteriin, olihan Sydän ei valehtele putkautettu pihalle keikkapäivän aattona, 6. marraskuuta. Digiajan posti kulkee vauhdilla: ilosanoma sinkun päätymisestä radioaalloille otettiin vastaan soundcheckin kynnyksellä, Hostel Buiston eksoottisessa kattohuoneistossa. Tunnelmaa tiivisti entisestään viiden hengen huoneen ilmanvaihto, joka meni kipsiin Sisun ksylitolipastillien laksatiivisten vaikutusten alaisena. Joku ymmärsikin vinkata rumpali Jukka-Pekka Koivistolle, että seuraavalle automatkalle voisi harkita jotain muuta naposteltavaa. Illan edetessä laskimme yhteen yksi plus yksi: jatkossa Jukkista koskee epävirallinen kielto syödä yhtään mitään millään keikkareissuilla.

Isäntä Meidän on neljän miehen bändi, mutta lavalla heiluu viisi miestä. Syynä on se, että vaikka levyllä urut huutavatkin hoosiannaa, ei leirissämme ole virallista urkuria. Livenä emme taas halua lähteä taustanauhaurpoiluun, joten olemme jakaneet Hammond-vastuun kolmelle miehelle. He ovat Jukka Hänninen, Henrik Klingengengenberg ja Samuel Sjöstrand. Kaikki Kokkolan poikia, joista kaksi ensin mainittua posauttelee helvetinpasuunoitaan IM-debyytillä asti.

Bändin aloittaessa oli hienona ideanamme, että IM-kosketisti vetäisi kaikki keikat aina lakanan takana, ison maailman malliin. Idea oli hyvä siihen asti, kunnes keikkapaikkojen koko tuli vastaan: uskokaa tai älkää, mutta kosketisti mahtuu paremmin lavalla kaikkien nähtäville kuin taustalakanahässäkän taakse muina miehinä muhinoimaan…

Samuel ”Samppa” Sjöstrand, maailman toisiksi kovin progeyhtye Camelin fani (Joukainen on kovempi), koki IM-tulikasteensa hammondisteista viimeisenä, vasta loppukesästä Kuopion Henry´s Pubissa. Hiljattain 21-vuoden ikään purjehtinut konkari lunasti heti paikkansa IM-leirin jatkeena. Helvetin hyvän soittotatsinsa ja työmoraalinsa lisäksi mies on tyyppinä mitä parhain. Jos Sampan kanssa ei tule toimeen, on syytä katsoa peiliin.

Ehkäpä juuri mainion luonteensa takia Sampasta on tullut keikkamatkojen lempinimimagneetti. Mies tunnetaan IM-leirissä muun muassa nimillä Lepa, Sorateiden Samurai, Shell-Samppa, Joukainen, Kajaali-Samppa…

Listaa voisi jatkaa melkein loputtomiin, mutta mennään asiaan: lempinimissähän parasta ei ole itse nimi, vaan nimen taakse kätkeytyvä tarina. Senpä vuoksi Sampan viimeisin lempinimi, Suklaapoju, kuulostaa huomattavasti epäilyttävämmältä kuin mistä todellisuudessa on kyse. Suklaapojun etymologiahan viittaa viattomasti Sampan pakonomaiseen tarpeeseen hamstrata Kismet-suklaata farkkujen takataskuun jokaisen huoltamopysäyksen yhteydessä. Ei sen pahempaa. Oikeasti.
Kuten aiemmin jo todettiin, on Sampan eli Suklaapojun luonne maailman parhaimpia. Se nähtiin taas Porissa, jossa viiden hengen huoneeseemme oli tuotu vain neljä sänkyä: henkilöauton takapenkillä aina keskipaikalla viihtyvä Samppa ei hätkähtänyt, vaan vetäisi napakat päiväunet lattialla. Aplodien arvoista heittäytymistä. Ja kyllä se sänkykin sieltä sitten saapui.

Kun musiikista kerran on kyse, niin loppuun vielä pari sanaa illan keikasta.

Jos lapsena laskettiin, kuka oli valvonut pisimpään, voisi nykyään laskea, kuka on aloittanut keikkansa myöhäisimpään. Viimeksi mainitulla mittarilla Isäntä Meidän olisi aika vahvoilla: marssimme Montun stagelle kello 01.45. Tunnin setti sujui soittoajasta huolimatta mainiosti. Poria alkuillasta vaivannut kankeus oli vaihtunut aamuyön positiiviseen pöhnään ja nykivinä tanssiliikkeinä havaittavaan hurmioon.

Sydän ei valehtele –sinkkukin läimittiin porilaisten kunniaksi ensi kertaa livenä. Ja toimihan se, vaikka bassokeisari Kauppisen piuha äityikin yllättävään pörinään kesken hektisimmän hurmion. Hyvä keikka.

Ja se vielä, että allekirjoittanut söi Porissa elämänsä parasta keittoa. Suosittelen Ravintola Martinan kuuden euron ruokailuvaihtoehtoa kaikille: tomaatti-sinihomejuustokeitto peittoaa porilaisen. (J.N.)

Tästä se lähtee

Pakkohan se oli yhdet juhlasavut vetäistävä...

Vihdoinkin, voisi satunnainen viisastelija todeta. Ja ihan syystäkin: kuten kaikki tietänevät, piti Sydän ei valehtele -sinkun olla ulkona jo lokakuun alussa, mutta painokoneen posahtaminen ja pahaan saumaan päälle kaatuneet syyslomat mutkistivat esikoisen matkaa. Ei se mitään. Hyvä näinkin. Oikein hyvä.
Esikoisestahan tässä on siinä mielessä kyse, että Sydän ei valehtele on ensimmäinen Suomen Mediamusiikin kautta julkaistava sinkkumme. Pitkäsoiton aika on ensi vuoden puolella. Sitä ennen ehdimme kiertää pistokeikkapohjalta Suomen etelästä pohjoiseen. Tahtia tiivistetään täyspitkän albumin siivin.
Paras tapa pysyä asioista kuusalla on seurata yllättäviinkin yksityiskohtiin pelottomasti pureutuvaa IM-blogia. Päivitysvastuuta kantaa vokalisti Jouni Nikula. Isäntä itse.