Isäntä Meidän

Isäntä Meidän -yhtyeen uusi laulaja on julkistettu!

2012-02-10T07:52:00.015+02:00

Isäntä Meidän -yhtyeen uusi laulaja on julkistettu, hän on Kokkolasta kotoisin oleva Johan Huhta. Uudistunut viisihenkinen yhtye debytoi keikalla The Rock Pubissa 4.2. Keikasta tehtiin myös livetaltiointi joten luvassa maistiaisia myös kuunneltavassa muodossa. Bändi on säveltänyt uusia biisejä ja studion ovi narahtaakin auki lähitulevaisuudessa. Pysykäähän kuulolla!

Nikula lopetti Isännissä

2011-08-19T12:40:00.002+03:00

Isäntä Meidän solisti ja perustajajäsen Jouni Nikula on ilmoittanut jättävänsä yhtyeen. Ero tuli bändille yllätyksenä eikä siihen liity henkilökohtaista skismaa saati muutakaan sen dramaattisempaa. Bändille lähettämässään sähköpostissa Nikula toteaa muun muassa seuraavaa:

"Olen kuunnellut itseäni ja pyöritellyt asioita alkukesästä asti. Ajatukset kypsyivät hiljalleen, kulkivat omia polkujaan ja kohtasivat solmukohdassa. Päätös oli lopulta yllätys, varsinkin minulle. Näin kuitenkin kävi. Onhan tämä stressannutkin aika lailla.
Periaatteessa voisin lähteä jees-meiningillä "uudelle kierrokselle", jäädä turvallisesti liikkuvaan ja tuttuun junaan. Tämän kesän kokemuksella kuitenkin tiedän, että haluan olla tässä bändissä mukana vain täysillä. Haluan olla rehellinen itseäni ja ennen kaikkea bändiä kohtaan. En ole niin narsisti, että lähtisin näyttelemään.
Isäntä Meidän on minulle juttu, jota tehdään joko isolla liekillä tai ei lainkaan. Nyt en sitä liekkiä onnistu tavoittamaan."

Bändi toivottaa Jounille flunssatonta syksyä ja siten aivoimia aisteja uusien (pohjois)tuulien haistelemiseen – ja muutenkin mitä parahinta jatkoa!

Isäntä Meidän etsii uutta vokalistia, muttei kiirehdi.
Kolmas tuleminen on kuitenkin tapahtuva!
Pysykää valppaina, lapset...

Videoituja todisteita studiosta

2011-01-25T09:58:00.000+02:00

Studiopäiväkirjan ensimmäinen osa - tällä kertaa videolla:

http://www.youtube.com/watch?v=QKrnzFcWNXg

Isän poikia

2011-01-12T12:12:00.001+02:00

Sinkku pihalle. Sen kunniaksi!

Ja pitkäsoittoa sitten perään.

- Nikula

Videosessioista ja säätämisestä

2010-10-26T18:10:00.000+03:00

Täällä ollaan. Elossa edelleen!
Levytyksen jälkeinen aika on erikoista aikaa. Ensin on tehty iso yhteinen ponnistus. Kun lapsi on saatu valmiiksi, alkaa odottelu. Turhauttavan pitkä.
Seuraavassa pari sanaa odottelusta.

Kevennyksellä käyntiin. Raskaan sarjan sellaisella.

Ookoo. Lähdetään perusasioista.

Tämähän ei ole mitään blogin päivittämistä. Blogin päivittäminen tarkoittaa sitä, että linjoilla ollaan skarppina uunituoreiden asioiden kanssa. Ja tässä mussutetaan muun muassa 10.-11. syyskuuta tapahtuneita asioita. Anteeksi.
Mutta on tälle selityskin. Päätettiin poikien kanssa, että ei laiteta ulos mitään videokuvauksista ennen kuin sinkku on linjoilla. Hurjimpana asiaa ajoi Timo "The Highland Bird".
Ja onhan siinä pointtinsakin. Uudet kotisivut, uusi ilme, sinkku, video, blogi... Kun räjähtää, niin räjähtää sitten kunnolla.

Niinhän sen piti mennä. Vaan kun ei mennyt. Bisnes on bisnestä.
Jotenkin olemme siinä tilanteessa, että sinkku tulee ulos vasta alkuvuodesta.
Levy-yhtiöstä tälle kaikelle annettiin niin hyvä selitys, että päätimme tyytyä markkinatalouden sääntöihin.
Hommahan menee niin, että joulu se taas tulla jotkuttelee. Ja joulun alla on ylitarjontaa lähes kaikesta - myös musiikista. Tässä kokoluokassa ei siis ole varaa hypätä kusena lumeen.
Tarkoitus olisi, että itse levy pläjähtäisi ilmoille sitten keväthankien aikaan. Sitä silmällä pitäen olemme ainakin keikkakalenteriamme täyttämässä. Kevättalvesta ei luisteta!

Hei. Maidenia. Koppoti-koppoti-koppoti-koppoti.

Nyt ollaan kaukana kotoa! Takaisin asiaan.

Pari sanaa videosta (kuvia ette valitettavasti saa, pihtaamme niitäkin alkuvuoteen).
Video siis kuvattiin syyskuun ensimmäisellä puoliskolla.
Kuvaussessio oli kahden päivän tiukka puristus. Sitäkin enemmän puristeltiin kuitenkin ennen kuvausten alkua.
Ohjaaja Heiska eli Sami Heinonen, tuttu myös IM-taustakuoroista ja Tangomarkkinoilta, oli saanut meiltä videobiisin useita viikkoja ennen kuvausten alkua. Kuvakäsiksenkin mies oli laatinut. Tehnyt paljon työtä.
Mutta mitä tekee Nikula?
Minä sitten pienessä taiteilijamielessäni aloin säädellä asioita. Kahta päivää ennen h-hetkeä kypsyin ajatukseen, että olemme tekemästä väärästä biisistä videota. Ei alkuperäisessäkään mitään vikaa olisi ollut. Se on helvetillinen iskuveisu.
Silti. Jotain tapahtui.
Ei muuta kuin yötä vasten tekstiviesti ohjaajalle: "Mitäpä jos..."
Seuraavana aamuna olikin sitten puhelinrallin paikka. Ohjaaja Heiska pureskeli hetken ja nousi kanveesista kuin Mies:
"Haasteet kuuluvat asiaan", tokaisi hän (äänessään lievää turhautuneisuutta).
Operaattori kiitti, kun asiaa setvittiin perin pohjin puhelimitse bändiporukalla. Viimeisen signaalin näytti Ile Vainio AXR Musicilta. Ei muuta kuin biisi vaihtoon. Kaikilla hyvä mieli. Rauhallinen ja tyyni.

Tässä välissä piti olla mahtavia kuvia mahtavista videosessioista. Mutta kun sinkun ja samalla videobiisinkin julkaisua siirettiin, joudutte tyytymään täytematskuun.

Vuoden luontokuva. Hurli haarailee tunteella. Kuva Lappeenrannan keikkareissulta viime talvelta. Koskettimissa oli Hännisen Jukka.

Samalla reissulla. Tässä ollaan Jyväskylän keikan jälkilöylyissä.

Hissirakkautta.

Bändikuva helvetistä. Onneksi tästä voi edes oppia. Näin ei oteta bändikuvia. Ja missä Kemppinen?

Takaisin nykyhetkeen. Kemppinen puhuu ja on mystinen. Tämä on ainoa kuva, joka tässä vaiheessa julkistetaan videosessioista (kuva ei liity itse videoon).

Kahden päivän kuvausten jälkeen juhlistimme hyviä sessioita.
Timo oli pilata illan pistämällä dvd-soittimaan kreikkalaista Firewindia. Kemppisen kanssa pohdimme ääneen, että Firewind olisi ollut hyvä syy lopettaa hevin kuunteleminen.
Firewindhan on kuuluisa siitä, että Ozzyt ja Tolkit vievät soittajat. Siltä Firewind kuulostaakin: kovia soittajia ja hieno laulaja, mutta meininki on yhtä kohkaamista ja uhoamista. Kaukaisilta tuntuivat Rainbown kultakaudet, jolloin suurin piirtein saman genren biisit perustuivat iskeville ideoille ja tunteikkaille melodioille.

Korkean paikan leiri. Videosessioiden jälkeen baarissa. Siellä oli mies, joka laulaa Judas Priestia paremmin Rob Halford. Hän on Antti, sukunimeä en muista, Toholammilta.

Loppuun vielä tällaista. Isäntien perustajakolmikon progressiiviset tuulahdukset.

Avaruuden kukkaset.

Odottelu jatkuu. Malttakaa alkuvuoteen. Niin mekin.
Hyvää pitää joskus odottaa.

- Jouni

Levy-yhtiössä kahvilla ja masteroimassa

2010-09-14T22:02:00.000+03:00

Ile Vainio ja Mikko Saukkonen sekä Isukin pojat isossa maailmassa.

Edelleen täytyy hehkuttaa sitä, että Isäntien kakkoslevy saatiin tehtyä tehokkaasti putkessa. Masteroimaankin päästiin syyskuun alussa, vain kuukautta äänitys- ja miksausurakan päättymisen jälkeen.
Helsinki otettiin haltuun 1.-2. syyskuuta.
Kun Kokkolasta lähdetään, tarkoittaa se aikaisia aamuja. Ei siinä ehdi heittää edes puuroa naamaan, kun kolme miestä astuu henkilöautoon kello 6.45. Sitten kohti Vaasaa, josta Lapin poika Hurtsi, tai Isäntä-leirissä japanilaisittain vääntyvä Hurli, napataan Opelin etupenkille. Ilmajoen Koskenkorvan kohdalla aamusämpylää poskeen.
Huoltamolla tajuamme, että jossain päin Suomea eletään vielä vuodessa 1981, ainakin kanta-asiakkaiden syysmuodista päätellen. Pitkätukkien yhteisestä vessareissustakin kuuluu kahviosta kuittailua. Niin, milloinkahan viimeksi pitkä tukka on ollut homouden merkki? Vuonna 1981? Hieno paikka silti tuo Koskenkorva. Kahvi on hyvää ja sämpylä täyttää.

Kosketinihme Kemppiselle kurvataan seuraavaksi. Mies elää Tampereella eli niin etelässä, että pihapuussakin kasvaa päärynöitä. Maistan yhden: Jouni tykkää tästä.
Matka meinaa tyssätä vähän ennen Helsinkiä, kun huomaan pankkikorttini vanhentuneen matkan aikana. Mutta Timon pussi on pelastaa.
Myöhästymme vain kahdella minuutilla kahdeksi sovitusta levy-yhtiöpalaverista.

Varastohalli vai kultalevytehdas? Ei tänne vahingossa löytäisi.

Levy-yhtiöt ovat erikoisia paikkoja. Niin myös Edel (nykyisin AXR Music). Ei uskoisi, että Viikin perukoilta, teollisuusalueen viimeisestä sopukasta löytyvän varastohallin sisällä on seiniä, jotka on vuorattu kultalevyillä.

Tätä lisää.

Hienoa on myös nähdä se, että vaikka kuinka levybisneksen alamäestä puhutaan, niin ainakin Edelin toimistolla väännetään tosissaan hommia. Puhelimet soivat, ja ihmisiä vilisee siellä täällä. Pianisti Esa Nieminenkin vaeltelee levottoman näköisenä tyhjä kahvikuppi kädessään.
Ile Vainio on uusi tuttavuus vain Hurtsille. Kemppinenkin oli osunut Ilen kanssa yhteisille jatkoille jo Popeda-aikoinaan.
Mieluisa yllätys kaikille on se, että Edelin (eli AXR Musicin) uusi tiedottaja Mikko Saukkonen vaikuttaa hommaansa sopivalta mieheltä. On mukava kertoa visioista, kun pöydän toisella puolella ollaan oikeasti kiinnostuneita.
Päätämme levyn julkaisuajankohdasta ja ensimmäisen sinkun pullautukesta pihalle. Lopuksi juomme tyytyväisinä kahvia ja kuuntelemme Ile Vainion juttuja. Niitä riittää. Hyvä palaveri.

Kauppinen ja Kemppinen.

Illansuussa keskitymme ökyisän Katajanokan halvassa Eurohostellisamme nauttimaan siitä, että bändi on kerrankin koko porukalla liikenteessä ilman sen suurempia suorituspaineita. Nautimme parit.

Hurli ottaa omansa.

Tunnetta tunteella.

Uudo armeijan leivissä.

Punaista päin.

Italopowerin luvattu lapsi, journalistinakin tunnettu Ossi Jääskeläinen (Ossille: ei se Labyrinth nyt niin erikoinen ole, kuuntele ennemmin vaikka Ring of Firea) lyöttäytyy perinteitä kunnioitten taas seuraamme.
Loppuillan istumme Kaisaniemessä terassilla.
Kannatti tulla, sillä Hurtsi oli malttanut säästää reissun tärkeintä puheenvuoroa. Oikean hetken tultua mies lyö pöytään oman mielipiteensä tulevan levyn nimestä. Ei kyseessä mikään uusi avaus ole, mutta rohkea nosto kuitenkin, sillä levyn nimeksi oli jo lukittu tyystin toinen juttu. Hurtsin hyvin perusteltu ja Kemin Mafiallakin hyväksytetty shokkikortti puree. Ossikin nyökyttelee. Päätämme lukita levyn nimen uudelleen. Tällä kertaa edellistä paremmin. Tämä on muuten nappinimi!

Hurli on juuri lukinnut kakkoslevyn nimen. Sille!

Seuraavana aamuna pyöräytämme kymmeneksi Svantelle eli Chartmakers Studiolle Töölön Topeliuksenkadulle. Kemppinen on avannut aamunsa hississä, legendaarisimmilla möläytyksillään koskaan, mutta ei niitä voi tänne laittaa. Kerrotaan sitten joskus.

Svante.

Masterointi on sellainen asia, että sitä ei kannata käydä selittelemään. Sanotaan vain näin, että hyvästä levystä tehdään masteroinnissa vieläkin parempi. Ja Svante osaa sen.
Referenssilevynä käytämme miksauksessakin suuntaviivoja antanutta Waspin uutukaista eli Babylonia, joka on muuten hemmetin hyvä ja potkivilla soundeilla varustettu levy. Svante tekee taas taidetta. Levymme on valmis kahteen mennessä.

Skarpeimmasta päästä?

Tällä kertaa kaikki sujuu ensilevyn masterointia selkeämmin. Viimeksihän biisjärjerjestys muuttui ihan viime metreillä. Lisäksi muistissa on levyn päätösbiisin tiputtaminen levyltä masteroinnissa ja korvaaminen villillä kortilla (Kivirekeen Kahlittu). Tällä kertaa kaikki sujuu suunnitellusti. Paitsi siltä osin, että levy sai toisen nimen kuin Helsinkiin lähtiessämme luulimme.
Heitämme uunituoren masterin Edelin eli AXR Musicin pojille.
Neljän ruuhkan puhkaistuamme Opelin rikkinäinen cd-soitinkin alkaa jostain syystä toimia. Pesässä jytisee uusi Isäntä Meidän! Iskeviä sloganeja uusia IM-paitoja varten lohkeilee todetessamme, että uusi levy kannatti tehdä! Pegasuksen kova lätty!

Hyvät kuvat: Ossi J.
Huonot kuvat: bändi

Seuraavassa osassa suuntamme musavideon making of -tunnelmiin. Video kuvattiin muuten viime viikonloppuna. Siitä lisää tässä piakkoin.

- Jouni

Pari kuvaa, vähän diibadaabaa

2010-08-31T14:12:00.001+03:00

Tapahtui tässä taannoin, että käväistiin keikalla kotimaisemissa, Kokkolan The Rock Pubissa. Uusia biisejä esitettiin kolme. Enemmänkin olisi esitetty, mutta Youtuben aikakaudella ei otettu sitä riskiä, että biisien liveversiot ovat jaossa ennen levyn varsinaista julkaisua.

Keikalla kulki kivasti. Ainakin siihen nähden, että viimeiset bänditreenit oltiin vedetty ennen levytystä, joskus loppukeväästä. Mutta mitäpä sitä treenaamaan, kun vanhojen biisien varassa mennään. Taisi (ja saisi) olla viimeinen keikka, joka pohjautuu ekan levyn biiseihin.

Ilta oli sikäli merkittävä, että kosketisti Jani, ex-Mysteerimies, Kemppinen soitti ensimmäisen keikkansa virallisena IM-jäsenenä.

Tässä pari kuvaa, jotka salama on pilannut. Mutta onpa ainakin todiste siitä, että osataan täällä tehdä muutakin kuin levyttää.

Huomenna levy-yhtiöpalaveriin ja sitten masteroimaan lättyä. Kertomusta luvassa taas joskus.

- Jouni

Kuvat: Risto D. Kiitokset Esalle

Levy miksattu!

2010-07-29T15:46:00.000+03:00

Miksauksiin tuli pienehkö tauko golf- sekä purjehdusreissuni takia, mutta kisojen jälkeen takaisin mikserin ääreen ja eilen illalla paria pientä viimeistelyä vaille saatiin miksaukset valmiiksi. Tänään loppuviilaukset eilisiin mikseihin, tiedostojen siirtoa, siivousta studiolla sekä soittokamojen roudaus takaisin treenikämpälle.

Nyt on vihdoin kesäkuun 13. päivänä alkanut Isäntä Meidän kakkoslevyn äänitys- sekä miksausurakka ohi. Huomattavasti nopeammin siis kuin edeltäjänsä, jota tehtiin pätkissä silloin tällöin yhteensä kolmen ja puolen vuoden ajan.

Moni voi silti ihmetellä, kuinka yhdentoista biisin miksaamiseen kuluu kuusi päivää, kun esim Kevin Shirley miksaa parhaimmillaan levyn neljässä päivässä: Shirley ei pelaa välillä XBoxilla rallia kesken sessioiden :)

Flatout nollaa ajatukset miksausten välillä

Pasi

Oranssi apina iskee jälleen!

2010-07-22T15:23:00.000+03:00

Huh hah hei ja miksaukset etenee. Työrytmi heittänyt jo kuperkeikkaa. Kellon lyödessä viime yönä kolmea, lopetimme eilispäivän miksaukset ja tietysti tämän päivän aamu alkoi vastaavasti kello yksi iltapäivällä. Tahti on ollut tiivis ja 8 kipaletta levylle on jo iskukunnossa.

Miksatessamme eilen erästä tanssikappaletta, oranssi apina yllätti jälleen: Tällä kertaa soittamalla kyseiseen biisiin sen kummempia kysymättä pienen kellopeliriffin.

kellopelitystä

Pasisti

Miksaukset käynnissä - Nyt tykittää

2010-07-20T14:33:00.000+03:00

Lauluäänitysten ja parin välipäivän jälkeen korvat olivat levänneet tarpeeksi levyn miksausta varten. Lauantaina miksaukset saatiinkin vihdoin aluilleen ja perussoundit kohdilleen. Tätä kirjoitettaessa neljä biisiä onkin jo miksattu valmiiksi. Miksauksen lähtökohtana oli se että käytetään ainoastaan soitinten omia "luomu"soundeja siten että yleissoundi potkii ja tykittää! Mitään ei myöskään korjailla eikä viritetä. Tältä Isäntä Meidän siis kuulostaa oikeasti :)

T & P ruuvaamassa nuvikoita kunnes rokkaa kympillä!

Soundeja haettaessa kuunneltiin muutakin kuin omaa musiikkia

T & P
(Terrance & Phillip)

Äänitykset vähä niinku siinä

2010-07-15T09:04:00.000+03:00

Se on kuoro. Askel rokkistemmojen tuolle puolen.

Nyt on laulut laulettu. Kuorotkin. Oikeat kuorotkin.
Omasta osuudestani vielä sen verran, että olihan se aika mielenkiintoista laulaa biisiä, jossa kerrotaan pohjoistuulesta, keskellä kuuminta kesää. Varsinkin, kun studion ainoa ilmastointilaite surisi jossain muualla kuin laulusalissa.

Helteestä en ole nauttinut, mutta helteen olen joka solullani elenyt.
Kaikki on kuitenkin sujunut todella mainiosti ja lujalla potkulla. Kuudes ja viimeinen laulupäivä saatiin nätisti purkkiin keskiviikkona hieman ennen keskiyötä.

Onneksi sentään aikataulussa on ollut sopivasti ilmaa. Ilman ilmastoitua tarkkaamoa, keidasmaista taukotilaa, laulusessioista ei olisi tullut mitään.

Hienointa tässä on se, että levy on nyt oikeasti päästy tekemään putkessa. Tunnelma ja tekemisen meininki kuuluu. Debyyttihän väännettiin kolmessa vuodessa, turhauttavan pienissä palasissa.

Sessioiden mielenkiintoisin ilta oli maanantaina, kun kahdentoista hengen kuoro, sieltä täältä koottu, astui valmiiksi hikoiltuun studioon. Kuoro selvisi taivaallisesta osuudestaan reilussa tunnissa, mikä oli aika uskomaton suoritus. Hatunnosto siitä. Kiitos vielä kerran kaikille loistaville laulajille! Ja syvä kumarrus Heikki Nisoselle kuorosovituksesta.

Isäntä Meidän -kuoron jylhä välipala.

Heiska ja Koskela nakuttivat loput rokkistemmansa keskiviikkona illansuussa. Siitä palkaksi Jägeria ja Bacardia.

On onni olla taustalaulaja.

Timo vetää tänään loput pari sooloaan narulle. Sitten päästetään Pasi miksaamaan.
Tämä on hienoa! Kuumuudesta huolimatta.

Kesän kuumin juttu.

- Jouni

Elämän hedelmiä

2010-07-11T15:32:00.000+03:00

Otsikko on elämään jäänyt heitto Radio Keski-Pohjanmaan haastattelusta viime torstailta.
Elämän hedelmiä tässä on tosiaan viime viikot työstetty. Onneksi vaimo ymmärtää. Tällä kesälomalla ei nimittäin ole lomailtu.

Sattui niin, että studiohommat lykkääntyivät niiden liiankin perinteisten levy-yhtiökuvioiden takia kolmella kuukaudella suunniteltua myöhemmäksi. Kohdallani se tarkoitti sitä, että levytys ja Kokkolan oopperakesän jättimäisen Carmen-produktion loppupuristus sattuivat samalle kuukaudelle.

Totisena taustakuorossa. Kuva: Markku Jokela

Kun Carmenin neljäs ja viimeinen esitys kajahti ilmoille tiistai-iltana, en rynnännyt kuohuviiniä poksautellen Kokkolan yöhön. Ei. Tämä poika paineli kotiin odottamaan seuraavaa päivää ja alkavia laulun äänityksiä. Vire laulamiseen oli hyvä, mutta pari välipäivää olisi tehnyt henkisesti terää: kunnon nollauksen puutteessa Carmenin kuviot jäivät pyörimään sellaisella repeatilla päähän, että yöhöni mahtui yksi ainoa uni. Sekin oli sävyltään ankea. Unessani rumpalimme Hurtsi, kukapas muu, valitteli, että olemme tekemässä liian siloiteltua levyä. Masentunut Hurtsi olisi halunnut enemmän räkää ja punkkia levylle...

Mitä mies oikeasti sanoo? Se selviää, kun hän taas Lapista studioon junailee?

Mainittakoon vielä se, että tämä kesä on ollut myös valkosipulin kesä. Räkää ja kurkkutauteja on ollut sekä kotona että oopperassa, joten tiukkojen studioaikataulujen vuoksi olen lataillut sellaiset määrät luonnon parasta lääkettä sisuksiini, että tuoksahtava osanottoni teille kaikille.

Oopperan aika on ohi. Carmen purkissa, hevisessiot edessä.

Ennen laulujani Timo oli kitaroinut melkein kaikki soolonsa narulle. Perfektionisti mies. Aika rautaista tavaraa taas tarjoillaan. Sen kunniaksi kuva Timosta. Timo, vedäs vähän!

Timo, omit!

Lauluilla lähdettiin liikenteeseen keskiviikkona iltapäivällä. Mysteerimies oli junaillut Tampereelta tuottajan pallille. Onneksi.

Mysteerimies on saanut piiskattua laulun artikulaatiota ja sanojen rytmitystä ihan uudelle tasolle. Jostain syystä ennen oli tullut vain lauleltua. Artikulaation henkisenä esikuvana ei ollut kukaan muu kuin laulajien laulaja Laila Kinnunen, jonka JO-KAI-SES-STA SA-NAS-TA SAA SEL-VÄÄ ilman sävyäkään töks-töks-tunnelmasta. Ja kun särövallin takaa huudetaan, nousee artikulaation arvo entisestään.

Yllätyksenä itsellenikin aloitin laulusessiot Pasin eli Apollon eli Lollopollon pääosin kynäilemällä mystisellä rallilla, jossa Megadeth kohtaa Rushin. Biisien nimiähän emme vielä paljasta.

Laulukoppi vaihtui laulusaliin.

Parin biisin rennolla päivätahdilla mentiin kolme päivää. Lauantaina annettiin äänelle lepotauko, kun stemmakuorolaiset eli tämän vuoden Tangomarkkinoilla loistanut Sami "Heiska" Heinonen ja Winterbornin Teemu "David" Koskela kurvasivat mikrofonikoppiin. Jätkien soundit pelaavat hienosti yhteen. Puolet stemmakuoroista jo hienosti purkissa.

Maltti on kuitenkin valttia, joten kuoroja ei tuutattu läheskään joka stemmakohtaan. Saan herkutella niillä itse.

Kokkolan koljatit Koskela ja Heiska.

Lauantai kului myös suureksi osaksi puhelimen ja sähköpostin äärellä, kun paiskin töitä porukan kasaamiseksi. Mikä porukka on kyseessä? Siitä lisää ensi viikolla. Hienoa maustetta luvassa. Isäntä Meidän entistäkin mystisempänä...
Vaikka biisit ovat tiukentuneet, on tällä levyllä tosiaankin otettu aika iso askel sinne jonnekin.
Maanantaina taas lauletaan. Kynäilemisiin.

- Jouni

Nikula tänään Radio Keski-Pohjanmaassa kello 14.30

2010-07-08T11:08:00.000+03:00

Nikula tänään Radio Keski-Pohjanmaassa kello 14.30. Aiheena uusin levy, oopperastakin puhutaan.

http://yle.fi/alueet/keski-pohjanmaa/

Rokki kajahtaa!

2010-07-01T18:43:00.000+03:00

Ugh! MysteeriMies pimpautti tänään loputkin Claydermanit viritetyllä pianolla narulle kanttorimaisen tarkalla meiningillä. Biisit tietty kuunneltiin vielä varmuuden vuoksi läpi ennen kuin urku-syna-asetelmat purettiin roudauskeisseihin ja huebo päästettiin kotiutumaan. Hienoa työtä teki hän.
Pohjasoundeille haettiin tietysti jo heti kättelyssä oikea balanssi niin että rokki kajahtaa:

"No speed limits" ja "ovi" nostettiin tappiin kun taas "humppa" laskettiin pohjalukemiin.
Tasot kunnossa ja Pasi kaivoi nauhattoman basson kotelosta herkkää introilua varten. Nauhattoman vetikin nauhalle Tero57:

Herkimmän fraasin kohdalla paikalle pölähti hervoton Carmen Nikula, isännnällä itsellään oli jo ovesta astuessaan pelottavan häiriintynyt ilme... mitähän seuraavaksi...?

Jos tästä järkytyksestä vielä tälle illalle tokenee niin täytyy varmaan alkaa tulitteleen sooloja.

-Timppa

OVI!

2010-06-30T22:06:00.000+03:00

Se meni sit just niin **tuiks tuo pienonsoitto ku mie ennussinkii. Kaks ja puol tsipaletta jäi viel huomiselle. En vaan osannu paremmin. Väsy tuli, myös äänittäjälle. Paree nukkua välillä, jos kuu armahtaa.

Eipä silti, koko naisuus soi tähän mennessä kovalevytetystä materiaalista niiiin lujaa, ettei miehisyyskään ole konsanaan kuulostanut yhtä ihanalta. Vielä jos saadaan ne vierailevat taustakööristit, joita tänään idean tasolla tuumittiin, niin ai vitsikkäläinen! It could get Up To The Limit...

Terve isin, Mysteerimies

Forte piano

2010-06-30T20:36:00.000+03:00

Jepa jee. Päivän mittaan tuli tuutattua kasetille loput laaserit ym diskohärpättimet.
Pienokin on vireessä (soittaja kuulemma ei) ja niitä siis loppupäivä mukaan tuotantoon.

Ruokatauolla rokkimiehet kävivät pihalla ratsastamassa, eikä tällä kertaa muiden maineella vaan ikkunan takana laiduntavalla 1-heppaisella. Tulipa moinenkin ajoneuvo kokeiltua.

Mysteerimiehestäkin onnistuttiin nappaamaan valokuva pianosessioiden lomassa ja tässäpä kuva kaikelle kansalle näytille:

Pasi

Kova levy

2010-06-30T10:23:00.000+03:00

Tänään tulee Mysteerimiehelle ovipäivä. Urulla kun voi tehdä jossain määrin samoin kuin kitaralla, eli vetää loput venyttämällä. Piano ei armahda. Ei viittis taas sitä Lennon-nilkutustakaan vetää, kun on niin hienoja teoksia. Imätsin ööl tö piipöö-ö-öl...

Nimim. Nokusekumutku.

Kun ei kukaan muu,

2010-06-29T23:38:00.000+03:00

niin minäpä kirjoitan, vaikkei asiaa olekaan. Keypparit on lähes äänitetty, piEnoa puuttuu. Pohjoistuuli saa Jussin, joka kera Pahan Nallen myy meitän tulevaisuuten, jonka Kääpiöt tanssii...

HeVi Shot – Not.

2010-06-29T20:15:00.000+03:00

Kyllä kyllä, varmaankin on terveellinen tämä Valion hetelmävihannesjuoma. Pah, sanon minä. Jos moisesta värjäytyy paska mustikan väriseksi, lienee se sen merkki, että kaikki nektarin sisältämät ravinteet tulevat ulos nopeammin kuin se, minkä mukana niiden kuuluisi kropasta poistua.
Ainoa tapa tervehtyä, on syödä lisää lihaa ynnä keitettyjä munia ja heitää leivät tunkiolle! Kuolkaamme nuorina. Death by colesterol.

Voi vide, ku tuo Timo tiluttaa lujaa. Ja tuo Helloween-hommako pitäis tuplata? Olen lirissä.
T: Ei vissiin enää niin Mysteerimies

Jåå jåå! Ai äm ö män.

2010-06-29T10:25:00.000+03:00

Det är mycket vackert väder här i Nedervetil idag.
"Mitä? Puhuinko minä ruotsia? No se on menny niin veriin, etten minä enää tiedä kumpaa kieltä minä puhun..." (Pertti Pasanen: Tupakkalakko 1980. Vapaa tulkinta. suom.huom.)
Eipä sillä, etteikö näin olisi. Pahoitteluni, että tuossakin ulkomaankielisessä lauseessa oli todennäköisesti joku asia pielessä – muukin kuin se, että se on kai ruotsia. Alaveteli on kyllä hieno paikka. Täällä ei maailman pahuus juuri tunge iholle, ainakaan tällaisella kelillä. Onneksi nämä aborginaalit puhuvat myös suomea, kun jäi tuo lukioruotsi aikoinaan vähän retuperälle (B).
Ja nyt kioskille.

T: Mysterietman

PS. Edelleenkin tuo viestikello näyttää ihan mitä sattuu. Enkä mie oo mikään Nikula.

Hevonen ei valehtele

2010-06-29T00:59:00.000+03:00

Ah ja Voih!
Tätä olen alusta asti pelännyt, mysteerimies on homppeli.
Ei kai?
Juu-u, sillä tiedätkö, hän pitää... hevosista!
Iiik, ei kai? Eivoiollatotta.

Ja paskanliekit, töräytti totudenpuhuja. Ihminen ansaitsee tuhonsa.
Kävin näes äsken tuossa hevoslaitumen äärellä moikkaamassa kolmea shettistä ja yhtä isompaa heppaa. Yksikään Heistä ei kysellyt, mistä tulen, kuka olen, saati mitä aion tulevana minuuttina tehdä. Yhtäkään Heistä ei riivannut vähääkään internetin hitaus, Apple-näppäimistöjen paska kirjoittamiskäyttövalmius (josta jostain kumman syystä koin tyhmempänä eläimenä tarvetta avata koneen uudelleen valittaakseni kuin ämmä), saati muutkaan maailman turhuudet. Ainoastaan sietämättömät hyönteiset olivat yhteinen riesamme. Intialainen Odomos näyttää pitävän myös suomalaiset polttiaiset ihmisestä loitolla. Olisin halunnut tarjota voidetta myös elukoille, mutta ei se ehkä olisi ollut sopivaa. Ei, Odomos ei ole henk. koht. palvelijani.

Se, että nuo studion "takapihalla" käyskentelevät sympaattiset hevoset tulevat todennäköisesti kenen tahansa ihmisen luo luullen/tietäen saavansa porkkanaa, leipää, ynnä muita hevosen herkkuja, ei tee niistä ahneita opportunisteja. Ihminen toimii aina toisin. (Vrt. Paha Nalle paimentaa)
Hevonen – etenkin Suomenhevonen – tietää, ettei ihmisellä ole tosipaikan tullen mitään mahollisuuksia. Ja hevonen on sentään saaliseläin.
"Suokki" löytää aina kotiin – löydätkö Sinä?

Hatunnosto hevoselle!
T: Mysteerimies

KOKKIKURSSI vol 1. Pyörät huusivat...

2010-06-28T23:13:00.000+03:00

...ettei pyörää kannata yrittääkään keksiä udelleen. (sen sijaan tämä Mac-tietokneen irtonäppis pits laitaa udeleen sunniteluun... tana) Mr. Mysterix Gallialainen täällä jälleen, Guten Abend! Ohessa katkelmia päivän tapahtumista.

Loput HAMMOND-urut ääniteltiin tänään ja hivenen aloiteltiin jo muidenkin koskettimien hipelöintiä. Ne saadaan miksausvalmiiksi huomenna (rohkeasti väittää hän...) Viime silauksena The Oikeat pianot äänitetään keskiviikkona, koska herra pianonvirittäjä saapuu ko. aamuna klo 8.00.

Blogithan ovat juuri sitä varten, että muusikot jorisevat heleVetin tylsää potaskaa omista tekemisistään studiossa ja muuallakin. (Kävin muuten Alavetelin Salessa tänään. Ostin Kivikylän Kotipalvaamon Wanhanajan nakkeja. Suosittelen!) Eikä tässä vielä kaikki:

Köh! Koska edellä mainittu urku on niin totaalinen soitin, melko vähäisen muiden laitteiden ruuvaamisen jälkeen mysteerimies tuli jälleen kerran siihen tulokseen, ettei tällaiseen musiikkiin ole muuta lähestymistapaa kuin soittaa mahdollisimman isolla voljyymillä oikein ja oikeilla soittimilla. MIDI-raidat, sekvensserit, sun muut kikkailuthan julistettiin pannaan jo rumpuja äänitettäessä. Klikkiraita on, mutta sekin on osoittautunut lähinnä haitalliseksi. Hurtsin rumputyöskentely on jotain sellaista, mitä ei tämän musiikkityylin levyillä ole kuultu sitten ProToolsin keksimisen. Luomumeininki. Vanha Slayer ja Nicko McBrain paiskaavat kättä Ramonesin ja Motörheadin kanssa, mutta kaikki edelliset kalpenevat. Ainoa, joka vielä pesisi Hurulan, jos ei olisi reuman runtelema, olisi Stefan Kaufmann. Ja mie olen tosissani, saakelin Bonham-puristit!

No just. Jouduin tänään soittamaan soolonkin. En ole niiden parissa omimmillani. Siitä huolimatta "Kääpiöt..." on loistava intro Pohjoistuulelle.

Ja The Pianosta puheen ollen täällä Stutio Kuusysillä on ihan hitsin hyvä pimputin. Yamaha merkiltään. Mutta perkele kui onkin pianonsoittotaito ruosteessa. Johtunee siitä, kun on viimeiset kymmenisen vuotta, ja oikeastaan koko ikänsä, soittanut pelkästään ns. populaarimusiikkia siten, että joko toinen käsi nojaa urkusointuun ja toinen yrittää näpelöidä jotain runollista pianolla samalla, kun suu laulaa stemmoja, ei siinä paljon laiskan miehen pianotekniikka kehity. (Kotonahan ei treenata, siellä saunotaan.) Nyt on onneksi pari yötä aikaa hakea suurenmoinen herkkyys siihen kappaleeseen, josta tulee hitti; "In The Cloudy Water" tai sinne päin, enpäs kerrokaan...

Jok.tap. Resepti täytelliseen sauntiin: Jos perusraaka-aineena on Hammond – ja miksei olisi – on myös Leslie. Jos siltikin mitään lisämausteita enää tarvitaan, käytettäköön lisäksi kernaimmin Mellotron-"viulua" herkkyyttä ja jännitettä lisäämään. Jos yhä vielä tarvitaan satunnaista ytyä keitokseen, lorautetaan sekaan hieman (synteti)soijaa. (Esim. Moog-merkkinen analogisoija antaa hyvän säväyksen mihin tahansa seokseen.) Tämän mausteen kanssa on kuitenkin syytä olla yhtä visu kuin chilipippurin. Vanha klisee, liika on aina liikaa ja kohtuus liian vähän, pätee tähänkin.

Mutta mutta! O. R. Anssi Apina on muuttanut asumaan tarkkaamoon tarkkailukaiuttimen päälle ja sieltä se meitä poloisia hippejä muikeana syynää. Asentaisin hänestä kuvat tähän, jos osaisin, mutta koska olenhan mysteerimies, senkin toteuttaminen on minulle mysteeri. Jopa justeeri.
Hevot koikkeloivat takapihalla edelleen = the idyl.

Jos eeldine krijoitsu sisläsli kirjiotsuvriheitä, lähetäkää reklamaatiot osoitteeseen www. apple.com

Alavetelissä, korppien hyppiessä katolla,
28.-29.6.2010
Terveisin Teidän,
Mysteerimies JK.

Kaksi vakavaa asiaa

2010-06-22T20:36:00.001+03:00

hevi on vakava asia

Kesä ja hevi. Siinä kaksi vakavaa asiaa.

Vai kuinka?

- Onhan se niin. Kummallakaan ei saa pelleillä, myhäilee basistinakin tunnettu Pasi Kauppinen.

Eli levytys etenee. Vielä parit akkarit. Sitten juhannusbreikille.

Miten on sujunut tähän asti? Kerro, Timo kauppinen, kitaristinakin tunnettu kitaristi.

- Kivasti. Kaikki on sujunut nopeammin kuin ajattelimme. Viikko tehty hommia. Erittäin hyvältä näyttää.

Entä juhannuksen jälkeen?

- Mysteerimies singahtaa takaisin koskettimien taaakse. Sitten sooloja ja lauluja. Päälle vielä vähän kuoroja ja muuta yllätyksellistä, kuten vaikkapa sitä kellopeliä, Pasi ja Timo heittävät.

Miten kuvailisitte tulevaa levyä musiikillisesti? Tähän mennessä.

- Tykkejä biisejä, Timo tykittää.

Mitä se tarkoittaa?

- Keskitempo on noussut.

Power-metallia?

- Ei. Rehellistä heviä.

Mikäs henki studiossa muuten?

- Uutta verta porukassa. Hyvä henki studiossa alusta asti. Ilo tehdä hommia, Timo laukoo.

- Soiton riemu kuuluu, Pasi lisää.

Tästä kohti juhannusta.

Muistakaa, kesällä ja hevillä ei leikitä!

- Jouni

Veljekset Kauppinen Oy

2010-06-22T18:30:00.000+03:00

Alavetelin päivittäinen tervehdys Isäntä Meidän -albumin äänitysten etenemisestä. Oranssi apina edelleen mukana meiningissä, muita ei ole näkynyt. Paitsi Nikula piipahti tarkistamassa ollaanko asemissa.

Asemissa ollaan ja tänään päivä aloitettiin viimeistelemällä kitarat ilman säröä, soundi saatiin aikaiseksi lisäämällä säröä. Stratocaster oli näihin touhuihin sopeva maila (Jounille teknistä näppäritietoa)

Yngwie who?

Iltapäivällä elastisen eineslounaan ja pakollisen puddingin jälkeen vaihdettiin keppi jälleen tuohiveisuosastolle akustiseen höyläpuuhun. Sivusilmällä seurataan Ranskan luovuttamista potkupalloareenalla.

Pasi

Unplugged in Alaveteli

2010-06-21T17:44:00.000+03:00

Halibazuippa vaan kaikille!

Mesan Mark IV murahti tänään iltapäivällä loputkin riffit tulevalle IM-kiekolle. Soundi on sen verran väkevä että sanoisimpa vaffarin ostoa parhaaksi hankinnaksi sitten kaksiraitaisten Ozzy-verkkareideni! Mutta kuten otsikkokin kertoo niin sähköt on toistaiseksi pätkästy poikki ja on aika siirtyä ennen loppujen urkujen ja oksetinsoitinten naruttamista sutimaan akkareita. Skeban valinnassa tosin oli pientä päänvaivaa, vaihtoehtoja kun oli neljä ja jokainen soinniltaan omanlaisensa...

Siitäpä sitten arvuuttelemaan millä kepillä veivataan...

-Timppa

Päivä 6.

2010-06-20T15:59:00.001+03:00

Kahden välipäivän jälkeen taas täällä äänittämässä komppikitaroita, mysteerimies liukeni paikalta jo kohti Juhannuksen viettoa, joten riffailua koko päiväksi luvassa.

Nikula pölähti perinteiseen tapaan paikalle iltapäivällä yllättäen repullinen sporttitrikoita mukana ja singahti saman tien lenkkipolulle Alavetelin maastoon.

Takaisin tultuaan perinteiset "spiidit" eli pannullinen kahvia tulille ja Nikula on taas vallaton, kävelee tuossa häiriintyneesti ympyrää ja naputtelee seiniä. Ällistyttävä kaveri. Varastaa myös toisten kahvikupit.

Tässäpä tämä tänään tähän asti.

Pasi

2010-06-20T01:55:00.000+03:00

Hölölöllöö!

Eli terveisii lappeenrantalaisittain vuodelta 199jotain. Timo hinkkaa kitaraa ens viikolla niin, että mie en viitti enää sitä kuunnella. Jussia nukuttaa, mutta The Duo Uniksen peittäjät (eli Timo & Mie) tykittää juhannuksen jälkeen loputkin kitahaarat ynnä mie keypparit siihen malliin, että Jounin kelpaa laulaa oikein. Muuten käy ovi. (Helppo kuittailla demopäivien jälkeen, kun itte veti kolme biisiä yhjellä otolla. Tee oopperakuikelo perässä. Lällällää.)
Oranssi apina on kingi.

Lämpöisin terveisin,
El Hombre Misterioso

Askel ikuisuudessa

2010-06-18T20:54:00.000+03:00

Tämän tekstin piti olla Veljekset Kauppinen Oy:n käsialaa. Vaan minkäs teet. Jos kirjoitus ei maistu, pitää laulajan pistää taas kerran itsensä likoon.
Tänään on sessioiden ensimmäinen välipäivä. Huomenna toinen. Sitten taas jytisee.
Tahti on ollut hyvä. Pasi eli Lollopollo viimeisteli bassonsa keskiviikkona illansuussa. Timo pääsi kepittämään vielä samana iltana kolmen biisin kompit. Torstaina ennen keskiyötä tilanne oli se, komppikitarat ja Mysteerimiehen kompit eli urut oli lakaistu kuuteen biisiin. Hienoa työtä, ilvekset.
Soundeja en lähde ruotimaan, sillä tekniikka kiinnostaa allekirjoittanutta yhtä paljon kuin joulu varpusta. Sen voin silti todeta, että nyt potkii! Se johtuu ehkä myös satumaisen tykeistä biiseistä. Yksipuolista keskitempomasennusta ei ole luvassa.

- Jouni

Voi vitti mie sanon!

2010-06-16T20:43:00.000+03:00

Tänäänkään ei urku soine, kun Hieroma Oy Veljekset Kauppinen hiulaa voimasointuja kvintti pimeenä. Tosin Mesa murisee yllättävän pienellä säröllä ja "Vihtavoimaa" kuulostaa enemmän Totolta ku Van Halen. Hävytön urheiluruuturiffi – tai pikemminkin hävykäs!
Noh, huomenna viimeistään pannaan Masin C3 tai miun XK3 huutamaan armoa Leslie 3300:n suosiollisella etuasteella. Voin luvata, että urku saa turpaan.
Kaikenmaaliman muljuttimia kellopelistä alkaen on myös väläytelty käytettävän.

Tervehtäin, Mysteerimies
Alaveteli, armottomuuden vuonna 2010

2010-06-16T15:49:00.000+03:00

Olipa kerran krapula. Se oli tiistaina. Sunnuntaina ynnä maanantaina 13.–14. kesäkuuta tänä vuonna J. Hurula soitti järkyttävän oikein; minä en. Demopäivät. Nyt on niin, että olen jälleen kerran päättänyt, etten juo enää konsanaan, saati soita kotiin neljännen promillen noustessa. Yllättävän helposti se taasen unohtunee...
Viheliäisen monimutkallisia kappaleita ovat Kokkolassa keksineet. Ei kannata isosti päissään ees kokeilla. Terveellistä. Silti tippaakaan leuhkimatta – varsinkin kun omat osuudet on vielä tekemättä – tästä tulee ihan perkeleen hyvä levy.

Parahin terveisin, Mysteerimies

Keskustelu studiolla

2010-06-15T15:41:00.000+03:00

Jouni: Oranssi apina lensi olkapäähän.
Hurli: Illan eka Olvi korkattu.
J: Hurli korkkasi. Hoiti urakkansa. Kuin mies. Mites muuten?
H: Kivasti, ja bassottelutkin alkaneet iloisesti.
J: Pasi eli Lollopollo alkaa lämmetä. Itsekritiikki soitettu jo suohon.
H: Vähän kyllä jäykisteli eilen?
J: Ihan turhaan. Jäykkyys ei kuulu sivistykseen. Muuta kuin mulla.
H: No se. Puhumattakaan siitä että Timon jäykkyys lähtee viskillä, sun jäykkyys kahvilla.
J: Mulle päivän spiidi on kuppi kahvia.
J: Eli kahvipöydässä istutaan. Timo äänittelee Pasin bassoja alakerrassa. Eilen meni yksi biisi, tänään mennyt jo neljä. Poika lämpenee. Kova poika!
H: Isän Poika.
J: Ja molemmat sanat nimen omaan isolla. Ei siitä vielä tässä vaiheessa enempää...
J: No, Hurli. Rumpusessioista jo miltei päivä aikaa. Miltä maistui? Kovin tykitit.
H: Hyvältä maistu. Etenkin tuo "luomuisuus" tuntuu entistäkin ihanammalta hyvin "nukutun" yön jälkeen.
J: Järkyttävän kovaa vetämistä oli. Rummut tosiaankin nostettiin framille. Nyt muut samalla asenteella perässä, niin hyvää tulee.
J: Näin muuten tuossa loppuviikolla unta, että olit Sonata Arcticassa. Tanssit keikalla taustakuvioita mustat trikoot päällä. Se oli hieno uni. Eivätkä kuviot olleet mitään tanssimaisia. Ennemminkin mieleen tuli 1970-luvun naishiihtäjän kuntopiiri.
H: Kiva. Eli tyyliin Danny & Armi, Wanna Love Me Tender-musiikkivideo?
J: Sinne päin. Tai ehkä paremminkin 1980-luvun Syksyn Sävelestä tuttu "Anna Mulle Raju Hetki". Esittäjää en muista, mutta ne koreografiat...
J: Poistut tänään studiolta. Jussiksi Lappiin. Kuinka uskallat jättää meidät päinemme studiolle?
H: Vähän kyllä hirvittää, pakko myöntää. :)Ovikiintiö lienee kaikilla jo täynnä
ku takasin pääsen..-
J: Timolla on jo seitsemän ovea. Pasilla kaksi. Mysteerimies jäänyt jostain syystä ilman. Ja sinä.
J: Alhaalla vetävät muuten narulle biisiä, jossa on etupotkuja enemmän kuin Iron Maideninen yhdellä levyllä. Siitä tulee hieno biisi. Etupotku on yhtä hieno juttu kuin korkealta 16-osina tulitettu tukutuku-basso!
H: Totta. Tää on edelleenkin omia lempparibiisejä, jos kohta kaikki muutkin mutta silti. Ja oliskohan ollu peräti ne ekat, viimeistään toiset reenit ku tuoki tehtiin.
H: Basso pyörii alakerrassa tosiaankin ku hirvi. Laulutkin sieltä sitten jossain kohtaa tärähtää.. Miten muuten kuvailisit tunnelmaa lähtä vetään uutta mättöä vanhaan meininkiin verrattuna?
J: Rennolla fiiliksellä. Biisit kantaa!
J: Pojat alakerrassa päineen soittavat. Mennäänkö poliiseina paikalle? Soittopoliiseina.
H: Mennää vaa. revitään ilvekset toisistaan irti. :)
H: Sulle ei muuten enää tarjoilla. Kahvia siis. Moido.
J: Ok. Moidom! Siinäpä muuten hyvä nimi kasarirässibiisille!
J: Mutta mennään.
J: Moidom.

Eiksookki sillälaila ku se lähtee ni siinä käy?

2010-06-14T18:07:00.000+03:00

Heihei, hehhulei!

Tässä Hurtsi ja Alavetelin väännöt. :)
Puolitoista päivää mänt ja rummut on purkissa. 15.30 tarkalleen ottaen
oli homma paketissa. :) Meininki täydellistä, biisit loistavia, ja saundit mahtavat.

Poikien kanssa aina nii..monta kertaa. :)

Tehdastuore Starclassicin megasetti soi luonnostaan kuin taivaallinen tykistökomppania, joten levyllä kuullaan ihan aitoa rumpusaundia, kera kaikkien virheiden, eli kitiskää soitosta rauhassa sitten kun radiosta uutta Isukkia kuulette. :) Ei nimittäin haittaa. :)

Homma jatkuu Timbon komppikitara-äänityksillä noin hetken päästä. :)

Kerrottakoon vielä että salkku on löytyny, Mysteerimies oli matkalla Moskovaan, mutta
heittivät bussista ulos, ja se on parempi lopettaa se mäkätys ku käytiin just tuolla Alavetelin kirkon eessä seisomassa, joku on juonu pienenä taikajuomaa, ja seuraavan kerran ku herätään, ollaan luultavasti Rovaniemellä.

Kannatti tulla. :)

HUZZAH!

- Hurtsi

Rummut purkissa

2010-06-14T16:30:00.000+03:00

On se Hurtsi, Lapin lempeä jättiläinen, käsittämätön kaveri. Nyt kohti kitaroita ja bassoja. Hurtsi analyisoikoon soittonsa salat tarkemmin.
Ai niin. Ikkunasta näkyy joki sekä lauma hevosia. Hieno paikka tämä Viisseiska.

- Jouni

Sessiot käyntiin

2010-06-13T18:11:00.000+03:00

No niin. Viimeinkin.
Täällä sitä kakkoslevyä väännetään Alavetelin Studio 57:llä. Eilen tosin jo aloiteltiin roudauksen merkeissä...
Rumpali Hurli eli Hurtsi eli Jani Hurula kääntelee tuossa vieressä ruokalevon merkeissä isoa kylkeään. Takana tähän mennessä kolme biisiä - ja ruoka. Kohta jatkuu paukuttaminen. Olisiko ekan päivän tavoitesaldo jotain 5-6.
Eihän tuota Hurlin paukuttamista voi kuin ihastella. Lapin mies on korkannut sessiot käyntiin melkoisella varmuudella ja jyrämäisellä otteella. Hyvä henki päällä.
Paikan päällä koko bändi, myös viides jäsen eli Mysteerimies, jonka nimi ilmoitetaan myöhemmin. Päivityksiä, mahdollisesti myös kuvia, luvassa tästedes lähes päivittäin, kunnes äänitykset komeasti ja kauniisti purkissa.
Eli kuuma kesä tulossa. Palataan!
- Jouni

Isäntä Meidän -TV esittää

2009-10-09T14:25:00.000+03:00

Tiehen Piirretty Viiva 09 - IM tien päällä, levynjulkaisukeikka
Tiehen Piirretty Viiva 09 - IM tien päällä, Harjavalta, Helsinki, Kalajoki
Tiehen Piirretty Viiva 09 - IM tien päällä, Kemi, Vihanti, Nummirock
Tiehen Piirretty Viiva 09 - IM tien päällä, Pietarsaari, Kälviä, Kokkola

Promoa ja treeniä

2009-04-20T10:03:00.000+03:00

Isäntä Meidän ja piipahduksia radioissa 15.4.2009 julkaistun Vereen Piirretty Viiva -debyytin tiimoilta. Samaan syssyyn parit vetäisyt treenikämpältä levynjulkaisun kynnykseltä.

Siinä se on - kolme vuotta ja hirveä loppukiri!

2009-02-23T23:39:00.001+02:00

Voisi luulla, että kun levyä hiotaan kolme vuotta, ei viimeisen deadlinen kanssa tule kiire.

Kaikkea muuta…

Isäntä Meidän –debyytin viimeiset äänitykset tehtiin masterointia edeltävänä iltana. Samassa rytäkässä viimeisteltiin vielä kolmen biisin miksaukset. Kiirettä piti!

Mutta mennäänpäs ajassa taaksepäin, tammikuun lopulle, jolloin levyn kolmen tuoreimman biisin pohjaraidat ja laulut luikautettiin talteen.

Edelin promoottori Tempo Suvannolta tuli samaan aikaan toive, että IM-debyytin matsku kansineen olisi levy-yhtiöllä helmikuun 15. päivään mennessä. Onneksi Chartmakers-masterointipajan Svante Forsbäckiltä löytyi venymiskykyä: masterointi saatiin buukattua päivämäärälle 13. helmikuuta. Meille jäi siis reilu viikko aikaa koskettimiin, sooloihin, taustalauluihin ja miksaukseen. Siinä sivussa piti miettiä levyn biisijärjestystä ja levykokonaisuutta.

Lisätyötä teetti kinkkinen käännösbiisivalintamme. Huomasin alkuperäisversiota kuunnellessani, että olin laulanut jokaisessa säkeistössä pari kohtaa alkuperäistä suoremmin. Parin nuotin takia oli siis palattava nöyränä laulukoppiin. Kymmenen sanan korjaus hoitui onneksi reilussa vartissa.

Perjantaista masterointia edeltävänä sunnuntaina päästiin komeasti taustalaulujen kimppuun. Kokkolan Kirka eli Sami ”Heiska” Heinonen kesytti tuttuun tapaansa kolmen biisin sarkansa parissa tunnissa. Stemmojen lisäksi Heiska naulasi muutamaan kohtaan makeat kuorot.

Heiskan rapeasta raspista on tullut osa IM-soundia!

Heiska IM-kuva-arkistoista repäistynä...

Jukka Hännisen oli määrä päästä koskettelemaan Studio57:n hammondeja maanantaina. Kuumetauti kesytti kuitenkin rockin ikiliikkujan, minkä vuoksi hammondin helvetillisen lämmintä jyrinää päästiin kuulemaan vasta keskiviikkona.

Jukka tarjoili tapansa mukaisesti sellaista helmitavaraa, että äänipöydän takana pystyi vain hymyilemään. Ja kun kitaristi Timo Kauppinen juoksutti perkektionistiseen tyyliinsä loput soolonsa purkkiin, pääsi basisti ja ääniguru Pasi Kauppinen viimein miksauksen kimppuun.

Jukka Hänninen IM-kuva-arkistojen kätköistä...

Kiireisen loppuviikon pitkät päivät huipentuivat torstai-iltaan, kun yhteen biisiin päätettiin lisätä vielä eteerisen kaukainen kuoro intron mausteeksi.

Kolmen uusimman biisin miksaus saatiin kunniakkaaseen päätökseensä hieman puolenyön jälkeen. Ja kun henkilöautomme oli starttaava kohti Helsinkiä ja levyn masterointia jo seuraavana aamuna kello viisi, oli yöunet kuitattava parin tunnin makoilulla…

Kohti masterointia. Kokkola 13. helmikuuta 2009, kello 05:00.

Perjantaisen Kokkola-Helsinki-etappimme ensimmäinen pysäys pidettiin perinteiseen tapaan Jalasjärven ABC:llä. Parin euron aamupuuro pisti potkua päivään!

Helsingin Töölöön ehdimme juuri sovitusti eli kello kahdeksitoista. Oli aika päästää Svante Forsbäck hommiin.

Istuimme selailemaan Rumba-lehtiä sellaisella asenteella, että biisijärjestykseen ei enää tarvitsisi puuttua. Olimmehan painineet sen parissa lähes koko automatkan. Olimme väärässä: kolmen vuoden levytys huipentui masteroinnin loppumetrien kuumeiseen aivoriiheen, kun levyn varmana pidetty lopetusraita päätettiinkin hyllyttää koko levyltä. Syynä oli yksinkertaisesti se, että mahtavan puoliballadin nykyinen toteutus ei tyydyttänyt. Kokonaan kappaletta ei kuitenkaan hyllytetty: rautainen raita pistetään talteen seuraavalle levylle.

Yhden kappaleen tsippaaminen antoi toiselle mahdollisuuden, sillä olimme päättäneet, että levystä tehdään kahdentoista biisin tasapainoinen kokonaisuus. Niinpä albumille nostettiin jokerikorttina helvetin hyvin ja värikkäästi rullaavaa vauhtipala, joka toi mukanaan pirteää rullaavuutta.

Hillitöntä vääntöä loppumetreillä...

Chartmakersin välipala-antia ja koira Espanjasta...

Pitkän masterointipäivän loppukiteytymää oli aika analysoida illalla majapaikassamme, Itä-Helsingin Puotilassa. Paketti rokkasi läppärinkin kaiuttimista sellaisella forcella, että korkkasimme pari parit oluet kolmen vuoden työn kunniaksi!

Painelimme hyvillä mielin nukkumaan ennen lauantaiaamun kotimatkaa. Valitettavasti kitaristi Timo Kauppinen valitsi patjakseen legendaarisen, puhallettavan ja perkeleen äänekkään ilmapatjan. Kun ilmapatjalla liikahtaa, kuulostaa se siltä kuin lumiauralla ajettaisiin huoneeseen…

Yön ylimääräisistä äänistä huolimatta jätimme hälyisen Helsingin tomut jaloistamme jo aamukahdeksalta. Matkalla pysähdyimme Tampereella syömässä ja siinä sivussa levykaupassa.

Aikamoinen läjä ääntä tarttui taas aikamiesten matkaan… (J.N.)

Akkuna auki ja terveisiä studiosta!

2009-02-03T21:52:00.000+02:00

Isäntä Meidän – bändi, joka ei malta pysyä poissa studiosta.
Niinhän siinä sitten kävi, että lähdimme jo neljännen kerran tekemään ”viimeistä studioreissua tätä levyä varten”. Nyt on kuitenkin ihan oikeasti lopun ajat käsillä, toisin sanoen ensialbumin viilaamiselle pistetään kohta ihan oikeasti piste. Oikeastaan tässä on jo helvetinmoinen kiire, sillä levy masteroidaan Helsingin Chartmakersilla 13. helmikuuta. IM-debyytin julkaisupäivämäärä on 15. huhtikuuta.
Toinen sinkku julkaistaan muuten lähiviikkoina, joten pitäkäähän korvanne auki!

Tämä on ollut pitkä ja monen mutkan nähnyt prosessi. Debyyttiämmehän oltiin pistämässä pihalle jo viime keväänä, kunnes Suomen Mediamusiikki astui viime metreillä kuvioihin ja muutti suunnitelmat.
Ennen sitä olimme ehtineet tehdä jo viidet eri sessiot studiossa, ja kaikki siihenastinen materiaali oli työstetty debyyttiä silmällä pitäen. Olimme varautuneet siihen, että levy julkaistaan omin voimin tai parhaimmassa tapauksessa annetaan sellaisenaan jonkin levy-yhtiön käsiin.
Meille olikin kertynyt viime talveen mennessä reipas pitkäsoitollinen matskua. Keväällä 2008 kokonaisuus ehdittiin melkein pistää painoon ja pihalle, kunnes Mediamusiikki löysi meidät. Näytöskeikan ja parin palaverin jälkeen, viime kesänä, studion ovi pantiin narisemaan kuudennen kerran. Ja nyt on menossa sitten se seitsemäs reissu studiossa. Se viimeinen tätä levyä varten. Koputetaan puuta…

Behind the scenes –tarinaa sen verran, että kävimme aika tyhjentävää keskustelua seitsemännen studioreissun mielekkyydestä Kemin keikan (28.11.2008) jälkimainingeissa, Hullun Pohjolan takahuoneessa, jaloviinan voimalla… Sen verran lupaavia biisinpoikasia sattui kuitenkin olemaan takataskussa, että yleinen mielipide käännähti vielä yhtä studioreissua puoltavaksi.

Joulun alla teimme jotain poikkeuksellista, kun päätimme ensi kertaa IM-historiassa äänittää demot uusista biiseistä. Demotus osui melko mielenkiintoiseen ajankohtaan: kitaristi Timo Kauppisen seinä- ja lattianaapureille pisteet siitä, että työrauhaamme ei uskallettu häiritä, vaikka kyseessä oli myöhäinen ilta jouluaaton aattona. No, ei me rumpuja sentään soitettu.

Studio57:n tuttu ovi narahti sen seitsemännen kerran tammikuun puolivälin jälkeen, kun kolmen biisin rummut käytiin läiskimässä sisään. Kaksi omaa siivua, yksi käännösbiisi... Kovaa kamaa!

Heti aloitussessioiden jälkeen piipahdimme avaamassa Kokkolan Akkunan. Koskettimien takana nähtiin tällä kertaa Jukka Hänninen, mies, joka rokkaa nukkuessaankin.
Nuorille suunnattu Akkuna-kulttuurikahvila pitää tiukasti kiinni kohderyhmästään. Niinpä pari itsensä hyvään nousukiitoon siemaillutta IM-aikamiesfania jätettiinkin tylysti ovien ulkopuolelle. Kympin lipuista huolimatta yleisöä kertyi ihan mukavasti, ja puolen tunnin keikka rokkasi hyvällä hapella.

Illan toinen esiintyjä oli Idols-tähti Katri Ylander. Ennen IM-setin päättänyttä Raunioiden Kuningasta spiikkasinkin komeasti, että ”seuraavaksi lavalle astelle Katja (huomaa j-kirjain) Ylander…”

Takaisin studioon palasimme tammikuun lopulla. Vuorossa olivat komppikitarat, basso ja laulu. Urakoimme kaksi erittäin pitkäksi venynyttä päivää, mutta kaikki tarvittava saatiin kunnialla talteen. Väsymystä vastaan taistelimme mielettömän hyvällä tekemisen meiningillä ja yhteishengellä.

Kitaristi Timolla tosin usko joutui koetukselle levylle päätyvän käännösbiisin kanssa. Ei siinä mitään, jos yksi teemariffi tai bridge toistuvat biisissä viitisen kertaa. Se pistää sen sijaan mietteliääksi, kun jokainen riffi ja bridge on soitettu fiilispohjalta varioiden.
Haastavuutta lisäsi myös alkuperäisversion järjetön määrä kaikua, joka teki yksittäisten nuottien blokkaamisen kinkkiseksi hommaksi. Identtisyyden nimissä hätäapua haettiin YouTuben keikkataltioinneista.

Väliaikatunnelmointia laulukopissa...

Lainabiisien lupahärdelli on muuten aina ihan oma maailmansa. Musta Aurinko Nousee -biisin sovitusluvat saatiin jollain ihme ilveellä väännettyä vajaassa kuukaudessa, mutta nyt työn alla olevan käännösbiisin lupien kanssa meni melkein vuosi! Biisin äänitystoiveista oli suurin piirtein jo luovuttu, kunnes kappaleen alkuperäinen laulaja otti sähköpostitse yhteyttä ja kertoi hyvällä fiiliksellä, mistä biisin melko maalailevissa sanoituksissa oikein lauletaan.

Studioruokailusta saisi oman kokkiohjelmansa: tällä kertaa kunnostauduimme –30%-merkeillä varustettujen mikrorieskojen eli einespizzojen saralla. Eikä einesrumban loppua vielä edes näy: seuraavaksi ovat vuorossa koskettimet, soolot ja taustalaulut. Sitten miksauksen kimppuun.
Mutta tästä kaikesta lisää myöhemmin. Kohti debyyttiä!

Helsingin hevihelvetistä Kouvolaan virsiä veisaamaan

2008-12-15T23:47:00.000+02:00

Isäntä Meidän keikkailee joko helvetin pohjoisessa tai helvetin etelässä. Levin ja Kemin jälkeen olikin luonnollista kääntää keikkabussin (edelleen viiden mentävä henkilöauto) nokka kohti lumetonta ja aina täysin auki revittyä sekä katutöiltään vaiheessa olevaa Helsinkiä.
Leipätyöelämän realiteettien vuoksi perjantaina (12.12.08) aamuyhdeksän jälkeen autoon ahtautui vain neljä miestä: rumpali Jukkis jäi päiväksi Kokkolaan myymään atk-sälää ja junaili vasta illaksi Helsinkiin. Tai sitten miehen ego on kasvanut niin isoksi, että pitää matkustaa yksin.

Matkan puolivälissä, aina yhtä iloiselta kuulostavassa Pirkkalassa, pysähdyimme miettimään tulevaisuutta: onko henkilöautoilu todella sitä, mitä haluamme tehdä? Toisin sanoen teimme pirkkalalaisen automyyjän kanssa tärskyt paikalliselle ABC-huoltamolle (eihän niitä muita huoltamoita Suomessa enää olekaan) ja koeajoimme Mersun Sprinterin. Konepeltiä emme rokkareina edes avanneet, mutta kyyti oli hyvää. Aika näyttää, saako potentiaalinen keikkabussi uuden kodin Kokkolasta…

Olimme lähteneet kohti Helsinkiä kevein mielin, ilman peräkärryä ja omaa backlinea, mutta matkan puolivälissä kirpaisi kuullessamme, että illan kolmas bändi, tamperelainen Manzana, olikin joutunut perumaan keikkansa rumpalinsa selkävaivojen vuoksi. Eli toisin sanoen kitarahirmumme Timo ”Stereo-Timppa” Kauppinen oli kusessa ilman avaruusajan kamoihinsa yhdistettävää stereokaappia.
Muista kamoista ei ollut huolta, olivathan ne helsinkiläis-tamperelais-itävaltalaisen Taceren vastuulla. Timon stressi ei helpottanut Rocktowniin saavuttuammekaan, sillä aikataulu oli hurja, polttelivathan taskuissamme liput illan Whitesnaken Jäähallin konserttiin.

Stereo-Timpan kitarakaappiongelmat Taceren Karrin myötätuntoisella komppauksella selvitettyämme suuntasimme ilman soundcheckin tynkääkään Hesburgerin säälittävien eväiden (allekirjoittaneen kreikkalaisessa salaatissa oli yhtä paljon yritystä kuin Helsingin talvessa) kautta Whitesnakea väijymään. Jäähallille saavuttuamme emme kuitenkaan rynnänneet kaljatiskeille vaan aloimme jakaa keikkamme flyereitä sisään jonottavalle, kovin keski-ikäiselle hevirock-kansalle. Ylsimme huimaan suoritukseen ja pääsimme paristasadasta keikkamainoksesta eroon ennen Whitesnaken aloitusta (kello 21).
Coverdalen ja poppoon keikka oli tietenkin oma juttunsa. Jos kiinnostaa enemmän, niin allekirjoittaneen kattava keikka-arvio löytyy sunnuntain (14.12.08) Keskipohjanmaasta.

Whitesnake lopetteli noin 22.45, joten omaan vetoomme valmistautumisen kanssa tuli kiire. Puoleltaöin marssimme kuitenkin lavalle, ihan aikataulun mukaan, ja väkeäkin oli ilahduttavasti paikalla. Illan teeman mukaisesti heitimme lainatsipaleena Whitesnaken Bad Boysin (Villimies).
Isäntä Meidän oli elämänsä iskussa itseäni lukuun ottamatta. Fiiliksellä meni setin puoliväliin asti, kunnes laulaminen meni suorittamisen puolelle. Imperiumin Ossi ”purjehdin joka päivä Suomenlahdella” Jääskeläisen keikan jälkeinen kommentti kertoikin kaiken oleellisen: ”olen kuullut Nikulalta parempiakin suorituksia”. Setti vedettiin kaikesta huolimatta suunnitellusti loppuun asti.

Taceren astuessa uuden laulajansa kanssa ensi kertaa lavalle jatkui allekirjoittaneen tiukka perjantai (tosin jo lauantaiksi kääntyneenä). Tukka nutturalle ja lipunmyyntitiskille, mars! Samalla nousi kunnioitus baarialan ihmisiä kohtaan: ei ole todellakaan herkkua keskustella isojen (ja humalaisten) suomalaisten miesten kanssa siitä, miksi lippu pitää ostaa baariin päästäkseen. Tappelun poikanenkin pääsi syntymään. Olin jo pahasti jäämässä alivoimalle, kunnes ammattitaitoisen portsarin ja basisti Pasi "Apollo" Kauppisen avustuksella kahakka päätyi hyväntahtoiseen halailuun. Henkiset haavat saivat sitä kuuluisaa balsamia, kun kaksi Isäntä Meidän –fania kävi lunastamassa omat Sydän ei Valehtele -t-paitansa. Dantesissa tavataan!

Loppuyön lipputiskillä päivystänyt Timo Kauppinen otti myyjän roolinsa vieläkin tiukemmin: kuulemma jopa baarihenkilökunnalla oli vaikeuksia päästä työpaikalleen.
Ihmettelijöille kerrottakoon, että tiukkuutemme johtui siitä, että illan tienestimme oli lippujen varassa.

Myös kävelymatka Rocktownilta Omenahotelli-koodihelvettiin oli avartava. Ainakaan itse en ollut koskaan nähnyt parin kilometrin jonoa kännisiä ihmisiä. Kotiin horjuen poistunut ihmisvirta ulottui Töölön takamailta jonnekin Vanhan Ylioppilastalon kulmille…

Lauantaipäivä oli pakko viettää levottomassa Helsingissä, sillä pääsimme roudaamaan kamojamme vasta viideltä iltapäivällä. Levykauppa Keltaiseen Jäänsärkijään upposikin ajantapon merkeissä 6,90 euroa, kun matkaan tarttui Yesin Tormato.
Ensi kertaa kuunneltava Yes ei muuten missään tapauksessa ole automusiikkia. Varsinkin kitaristi Steve Howen bendit kuulostavat keskiäänivoittoisista kaiuttimista kuultuina marsilaisen apukoululaisen soittamilta. Rumpalimme Jukkis julistikin Steve Howen ikuiseen pannaan auton cd-soitimessa.
Kaikesta huolimatta plätty osoittautui kotistereoissa jälleen kerran helvetin moiseksi mestariteokseksi. Yes!

Lauantain vetomme oli Kouvolan Doningtonissa, ja jostain syystä keikkamyyjämme Jukka Hoffrén oli keksinyt buukata majoituksemme Kouvolan naapurista, Valkealasta, tarkemmin sanottuna Puhjonrannan leirikeskuksesta. Seurakunnan omistama leirikeskus sijaitsee kaukana asutuksesta, valottoman soratietaipaleen päässä, sumuisen järven rannalla.

Saapumisemme Puhjonrantaan oli ikimuistoinen: kun viisi miestä bootseissaan ja kettingeissään astuu saliin, jossa parisataa ihmistä veisaa puvut päällä virttä akustisen kitaran säestyksellä, ei kenellekään jää epäselväksi, ketkä olivatkaan niitä hevimuusikoita. Yllätyksestä huolimatta Puhjonrannan majoitus osoittautui loistavaksi, kommuunissamme oli viisi huonetta, joista jokaisesta löytyi kaksi rippikoululaisille suunniteltua kerrossänkyä. Nam.

Tähän väliin on pakko pistää viikonlopun ehdoton helmi, nimittäin sessiokosketisti Samuel ”Pink Boy” Sjöstrandin vuosia treenattu Arnold Schwarzenegger –imitaatio. Tuhannen lempinimen Samppaa ei turhaan tunneta myös nimellä Arnold Sjöstranegger.

Itse illan Doningtonin keikka sujui rasvatulla rutiinilla: vaikka edellisillan Finnish Metal Weekend -esiintyjät, paikallinen Malpractice sekä Adamantra ja Pressure Points, olivatkin tyydyttäneet Kouvolan hevinälän, pystyi Isäntä Meidän piiskaamaan pöytään yhdentoista biisin tiukan setin. Laulullisestikin homma oli taas hienosti hanskassa, kiitos Helsinkiä pidemmän, mutta huomattavasti järkevämmin mietityn settilistan.

Ilotulitus huipentui Raunioiden Kuninkaan ja Yön Vangin väliin, jolloin yleisön oli aika sulkea silmänsä ja kuvitella, että koskettimien takana seisoo itse herra Schwarzenegger. Sampan pettämätön Arska-imitaatio pisti illan viimeiseen biisiin ylimääräistä latausta. (J.N.)

Soittolista akselilla Kokkola-Helsinki-Kouvola-Kokkola

Rush: 2112, Hold Your Fire

Whitesnake: Good to be Bad

David Coverdale: Northwinds

Led Zeppelin: III

Yes: Tormato

Dream Theater: Live at the Marquee

Silent Voices: Infernal

Ben Granfelt Band: The Sum of Memories

Pink Boy ja pitkä tie pohjoiseen

2008-12-01T22:06:00.001+02:00

Matkamittariin kertyneet 1 200 kilometriä sen kertovat: Lappi on taas käyty valloittamassa.
Etelän ihmistä ei ole ohjelmoitu Lapin etäisyyksien ymmärtämiseen. Viisi miestä ahtaassa henkilöautossa tajusi sen jossain Rovaniemen ja Kittilän välillä perjantaina 28. marraskuutta noin kello 16. Oli kuin kesän toisinto, että kilauttelimme jälleen tien päältä Levin Hullun Poron kerrassaan mahtavalle livemiksaajalle, Jarmolle, että kokkolalaiset eivät muuten ihan kuudeksi ehdi Areenan takaovelle.
Aamuyhdeksältä alkanut henkilöauto-maraton Kokkolasta Leville eteni aikataulussaan Rovaniemelle asti. Kunnes sitten eksyimme Ounasjoen väärälle puolelle.
Maailman paras sessiokosketisti, Samppa (tunnetaan myös nimillä Suklaapoju ja Sorateiden Samurai), oli kyllä ohjelmoinut GPS-laitteeseensa, että ”ei sorateitä, kiitos”. Kieltolistalle olisi saanut samalla laittaa myös oikoreitit, joilla ei ole mitään tekemistä turvallisen turistiautoilun kanssa. Tajusimme jossain Rovaniemen ja Kittilän loputtomalla välillä, että parin sadan kilometrin oikoreittiä ilman huoltamoita on aika paha pistelle ¼-tankillisella bensaa. Dion Sacred Heartin jyrätessä cd-soittimessa teimme rajun ratkaisun ja lähdimme takaisin kohti Rovaniemeä tankkaamaan autoa ja vaihtamaan Ounasjoen puolta. Jatkossa länsipuolelta, kiitos…

Pistimme kaikesta huolimatta kesäistä Levin reissua paremmaksi. Pohjalaisen säntillisyyden piikkiin meni tällä kertaa vain puolen tunnin myöhästyminen. Kiitoksia kuitenkin kärsivällisyydestä, Jarmo!

Wanha Hullu Poro –ravintolasta oli aika iso loikka Hullu Poro Areenalle. Ensin mainitussa saa varoa, ettei pää osu esiintyessä kattoon, jälkimmäisessä on pidettävä varansa, ettei tipu lavalta kesken keikan. Kaustisen Konstan lava ei ollutkaan Suomen korkein.

Sessiokosketisti Samppa on Isäntä Meidän –leirin lempinimiautomaatti. Napakymppiin kolahti jälleen soundcheckin jälkeen, kun Ravintola Ämmilän kalaisan ruoan päätteeksi pöytään kannettiin jäätelöannokset. Sampan miniauringonvarjon väri oli tällä kertaa avain onneen: miestä kutsutaan nykyään nimellä Pink Boy. Oikeasti. Pink Boy, mutustelkaa sitä!

Jäätelöstä vielä sen verran, että illan esiintyjän tunnistaneella naapuripöydän pikkujouluseurueella oli painavaa sanottavaa ruokailunsa lopettaneelle hevibändille: ”Musiikkinne on hyvää, mutta miettikää vielä kerran imagoanne. Sopivatko värikäs jäätelöannos ja hevibändi samaan kuvaan?” Ajattelemisen aihetta itse kullekin.

Lapin mittasuhteet värittivät myös itse illan keikkaa. Valtavaan lavaan totutteleminen venytti pubien nurkkien mukaan säädettyjä lava-maneereja. Nyt sai Kauppisen kaksikkokin päästää itsensä irti ja fiilistellä viidentoista biisin edestä Lee-Lifeson-tyyliin.
Keikka sujui mukavasti, ja myös Whitesnake-laina, Tuomion Päivä (Judgement Day), toi oman toimivuutensa setin keskivaiheille. Sydän ei valehtele -sinkkuja lennäteltiin suuren maailman malliin yleisön joukkoon. Osumatarkkuus oli kohdillaan, sillä suurin osa kiekoista löysi osoitteensa juhlakansan edustajien naamatauluista.

Takaisin hotellille marssiessamme kohtasimme vanhan tuttumme: Enskan Eväs ja kolmipyöräinen grilli. Kuin suoraan Ankkalinnasta.

Kesällä näytti tältä:

Kerrospukeutumisen merkitys valkeni lauantaiaamun valjettua, kun Areenan ovet avaamaan saapunut talonmies ilmoitti päivän lukemaksi -22. Soittokamoja kantaessa paljastunut kitaristi Kauppisen paljas selkä sopi talviseen maisemaan ainoastaan väriltään.Veljesparin nuorempi puolisko, basisti Kauppinen, pisti asteen paremmaksi. Kuten kaikki tietävät, on eskimoilla monta sanaa lumelle. Lapissa on taas monta sanaa kuvaamaan väärin pukeutunutta miestä. Yhdellä hanskalla Lappiin lähtevää basistia kutsutaan nasevasti nimellä ”pelle”. Ainakin tästä lähtien.

Lauantai-iltainen Kemin Hullun Pohjolan keikka oli kuin Levin vastakohta. Ainakin tekniikaltaan. Levillä meininki oli kuin Amerikassa, Kemissä keikka vedettiin bändin oman pa-kaluston läpi ilman ulkopuolista miksaajaa. Jos ei odota liikoja, niin voi myös yllättyä. Ja niin tapahtui. Ääniguru Pasi Kauppinen sai Hullun Pohjolan salin raikumaan balanssissa ja unelman lailla. Volumet pidettiin kurissa, mutta luonnollista potkua löytyi silti.

Sama läheisyyden ja luonnollisuuden tuntu siivitti myös illan keikkaa. Moni haistatti pitkät yläkerran diskoiluapajille ja asettui eturiviin ihmettelemään, kuinka hevirokki koskettaa. Mustat ennakkomaalailut äpärävedosta vaihtuivat keikkaan, joka kasvoi loppumetreillään ikimuistettaviin mittoihin.Kemin yö hymyili aamun tunneille saakka. Varsinkin kolkon sähkölaatikon kohdalla, jossa yksinäinen hanska odotti ottajaansa. Eikä vaatinut edes suurta akrobatiaa, että vasemman käden hanska taipui paljaana Lapin kylmyydet kohdanneen basistin oikein käden vaatimuksiin. (J.N.)

Autosoittolista akselilla Kokkola-Levi-Kemi-Kokkola:

- Dio: Sacred Heart

- Deep Purple: Fireball, Live at the Olympia 96

- Ark: Burn the Sun

- Eternity X: The Edge

- Free: Free

- Seventh Key: The Raging Fire

- Shadow Gallery: Legacy

- Frameshift: Unweaving the Rainbow

- Tenacious D: The Pick of Destiny

- Winterborn: Farewell to Saints

- Jackripper: Broken

Isot miehet tanssivat - Tuomion Päivä tulee

2008-11-25T09:38:00.000+02:00

Alla olevaa videopätkää olisi helppo luulla lavastetuksi. Skeptinen rokkipoliisi tietysti luulee, että tässä taas yksi bändi yrittää revitellä itselleen todellisuutta rennompaa mainetta.
Kaikkea muuta.
Alla oleva satunnaisen juhlavieraan paniikinomaisessa hurmiossa kuvaama kännykkätallenne on elävä todiste siitä, mitä IM-booli (kirkasta, valkoviiniä ja rehti ripaus sitruunalimsaa) voi saada aikaan.

Whitesnakehan se siinä soi. Mikäs muukaan...
Whitesnakesta vielä sen verran, että yhtyeen yksi helmistä, jykevän kaunis Judgement Day, on ollut viime viikkoina kovassa kierrätyksessä treenikämpällä. Ulkokuortansa kinkkisemmäksi kesytettäväksi osoittautunut siivu on puskettu uusimpana tulokkaana IM-livesettiin. Kappaleen suomenkielisenä nimenä on tylyn iskevä Tuomion Päivä.
Tarkkakorvaisimmat heristävät nyt sormeaan ja muistuttavat, että kyseessä ei ole ensimmäinen lainakappale, joka on päätynyt IM-livesettiin. Aivan oikein. Keikoilla on veivattu ja veivataan edelleen muun muassa Dioa, Ynkkää, Dokkenia, Testamentia, Tony Martinin aikaista Black Sabbathia ja Whitesnakea. Suomeksi raikuvat kaikki! Parille lainasiivulle on herunut käännöslupakin, joten tulevaisuudessa käännösmatskua saatetaan kuulla levyllä asti.

Tarkkailkaa muuten postianne. Keskipohjanmaa-lehden Pore-viikkoliitteeseen on tulossa mojova paketti Isäntä Meidän –tarinointia. Koko bändi vastaili niin antaumuksella toimittaja Kaisa Suomalan kysymyksiin, että tunnin istunto oli lähes terapeuttinen.

Ja kohta kaartaa IM-keikkabussi (henkilöauto peräkärryineen) taas kohti Leviä ja Kemiä. Kuvallista reportaasia luvassa tuonnempana.
Toki meiningin saa tulla keikoillekin tarkastamaan!

Loppuun pari otosta IM-boolin aikaansaannoksista... (meiningissä mukana myös Winterborn-vasara Lauri Bexar)

(J.N.)

Suklaapoju ja pari muuta tarinaa Porista

2008-11-12T11:39:00.000+02:00

Hiekkarantakaupunki Porin Monttu-baari osui ajankohtaisena keikkakalenteriin, olihan Sydän ei valehtele putkautettu pihalle keikkapäivän aattona, 6. marraskuuta. Digiajan posti kulkee vauhdilla: ilosanoma sinkun päätymisestä radioaalloille otettiin vastaan soundcheckin kynnyksellä, Hostel Buiston eksoottisessa kattohuoneistossa. Tunnelmaa tiivisti entisestään viiden hengen huoneen ilmanvaihto, joka meni kipsiin Sisun ksylitolipastillien laksatiivisten vaikutusten alaisena. Joku ymmärsikin vinkata rumpali Jukka-Pekka Koivistolle, että seuraavalle automatkalle voisi harkita jotain muuta naposteltavaa. Illan edetessä laskimme yhteen yksi plus yksi: jatkossa Jukkista koskee epävirallinen kielto syödä yhtään mitään millään keikkareissuilla.

Isäntä Meidän on neljän miehen bändi, mutta lavalla heiluu viisi miestä. Syynä on se, että vaikka levyllä urut huutavatkin hoosiannaa, ei leirissämme ole virallista urkuria. Livenä emme taas halua lähteä taustanauhaurpoiluun, joten olemme jakaneet Hammond-vastuun kolmelle miehelle. He ovat Jukka Hänninen, Henrik Klingengengenberg ja Samuel Sjöstrand. Kaikki Kokkolan poikia, joista kaksi ensin mainittua posauttelee helvetinpasuunoitaan IM-debyytillä asti.

Bändin aloittaessa oli hienona ideanamme, että IM-kosketisti vetäisi kaikki keikat aina lakanan takana, ison maailman malliin. Idea oli hyvä siihen asti, kunnes keikkapaikkojen koko tuli vastaan: uskokaa tai älkää, mutta kosketisti mahtuu paremmin lavalla kaikkien nähtäville kuin taustalakanahässäkän taakse muina miehinä muhinoimaan…

Samuel ”Samppa” Sjöstrand, maailman toisiksi kovin progeyhtye Camelin fani (Joukainen on kovempi), koki IM-tulikasteensa hammondisteista viimeisenä, vasta loppukesästä Kuopion Henry´s Pubissa. Hiljattain 21-vuoden ikään purjehtinut konkari lunasti heti paikkansa IM-leirin jatkeena. Helvetin hyvän soittotatsinsa ja työmoraalinsa lisäksi mies on tyyppinä mitä parhain. Jos Sampan kanssa ei tule toimeen, on syytä katsoa peiliin.

Ehkäpä juuri mainion luonteensa takia Sampasta on tullut keikkamatkojen lempinimimagneetti. Mies tunnetaan IM-leirissä muun muassa nimillä Lepa, Sorateiden Samurai, Shell-Samppa, Joukainen, Kajaali-Samppa…

Listaa voisi jatkaa melkein loputtomiin, mutta mennään asiaan: lempinimissähän parasta ei ole itse nimi, vaan nimen taakse kätkeytyvä tarina. Senpä vuoksi Sampan viimeisin lempinimi, Suklaapoju, kuulostaa huomattavasti epäilyttävämmältä kuin mistä todellisuudessa on kyse. Suklaapojun etymologiahan viittaa viattomasti Sampan pakonomaiseen tarpeeseen hamstrata Kismet-suklaata farkkujen takataskuun jokaisen huoltamopysäyksen yhteydessä. Ei sen pahempaa. Oikeasti.
Kuten aiemmin jo todettiin, on Sampan eli Suklaapojun luonne maailman parhaimpia. Se nähtiin taas Porissa, jossa viiden hengen huoneeseemme oli tuotu vain neljä sänkyä: henkilöauton takapenkillä aina keskipaikalla viihtyvä Samppa ei hätkähtänyt, vaan vetäisi napakat päiväunet lattialla. Aplodien arvoista heittäytymistä. Ja kyllä se sänkykin sieltä sitten saapui.

Kun musiikista kerran on kyse, niin loppuun vielä pari sanaa illan keikasta.

Jos lapsena laskettiin, kuka oli valvonut pisimpään, voisi nykyään laskea, kuka on aloittanut keikkansa myöhäisimpään. Viimeksi mainitulla mittarilla Isäntä Meidän olisi aika vahvoilla: marssimme Montun stagelle kello 01.45. Tunnin setti sujui soittoajasta huolimatta mainiosti. Poria alkuillasta vaivannut kankeus oli vaihtunut aamuyön positiiviseen pöhnään ja nykivinä tanssiliikkeinä havaittavaan hurmioon.

Sydän ei valehtele –sinkkukin läimittiin porilaisten kunniaksi ensi kertaa livenä. Ja toimihan se, vaikka bassokeisari Kauppisen piuha äityikin yllättävään pörinään kesken hektisimmän hurmion. Hyvä keikka.

Ja se vielä, että allekirjoittanut söi Porissa elämänsä parasta keittoa. Suosittelen Ravintola Martinan kuuden euron ruokailuvaihtoehtoa kaikille: tomaatti-sinihomejuustokeitto peittoaa porilaisen. (J.N.)

Tästä se lähtee

2008-11-05T21:34:00.000+02:00

Pakkohan se oli yhdet juhlasavut vetäistävä...

Vihdoinkin, voisi satunnainen viisastelija todeta. Ja ihan syystäkin: kuten kaikki tietänevät, piti Sydän ei valehtele -sinkun olla ulkona jo lokakuun alussa, mutta painokoneen posahtaminen ja pahaan saumaan päälle kaatuneet syyslomat mutkistivat esikoisen matkaa. Ei se mitään. Hyvä näinkin. Oikein hyvä.
Esikoisestahan tässä on siinä mielessä kyse, että Sydän ei valehtele on ensimmäinen Suomen Mediamusiikin kautta julkaistava sinkkumme. Pitkäsoiton aika on ensi vuoden puolella. Sitä ennen ehdimme kiertää pistokeikkapohjalta Suomen etelästä pohjoiseen. Tahtia tiivistetään täyspitkän albumin siivin.
Paras tapa pysyä asioista kuusalla on seurata yllättäviinkin yksityiskohtiin pelottomasti pureutuvaa IM-blogia. Päivitysvastuuta kantaa vokalisti Jouni Nikula. Isäntä itse.